Doften av havssältan väcker minnen till liv – Ulla Wannäs f. Bodö berättar
Ulla Wannäs f Bodö
Besöket på hennes gamla barndomsö väcker minnen. Kvar finns farfars Väinö Bodös stuga och hans båthus fungerar numera som museum för fälbåten och sälfångstredskapen. Här bland skötar och fiskenät fick Ulla tillbringa fyra veckor av sommaren varje sommar. Farfar Väinö gifte sig med Julia Finholm från Bosund och kom därför att leva som fiskare på Tankar.
– Farfar, som började fiska här på 20- talet, hade nog redan slutat med fisket då min pappa Erik och mamma Sisko, som kom från Kauhajoki, började fiska under pappas semester som den tiden var ungefär fyra veckor. Det här på 50 – talet och pågick nästan i 30 år.
– Men farfar stod alltid på stranden i Bosund och mötte oss när vi kom tillbaka från fiskeperioderna. Så han var nog med i oss i tankarna då vi var här ute på Tankar.
Halmmadrasser och mösspillning
Hemma i Pedersöre, vid Åminne vattenverk, nära Esse åmynning, hade familjen ett för den tiden modernt hem med innetoalett. I skolan lärade sig Ulla att gå på utedass. Det var en omställning att på våren komma ut till Tankar och mötas av mösspillning och knöliga halmmadrasser med en speciell lukt.
– Mamma tog ut allt ur stugan och städade noga, berättar Ulla som hade tre syskon som också tillbringade sommarveckorna på Tankar.
Utanför stugan fanns strömmingsskötarna och näten. Ullas bröder deltog i arbetet med dem.
– Jag var den enda flickan i familjen så jag var lite priviligerad. Men då vi hade fått fisk var det min uppgift att gå omkring till de olika stugorna och säja: Kalaa on tullut. Kalaa on tullut. Nyt voi ostaa. Det var lite spännande då jag den tiden inte talade finska.
Fisken skulle också transporteras till fiskhallen vid torget i Karleby. För att spara bränsle skulle det seglas.
– Vi barn tyckte nog det tog så länge, så länge men vi följde med i alla fall.
Bodös stuga ligger centralt ganska nära fyrbacken. Den gamla rökugnen står kvar. Pappa rökte både strömming och sik.
– Strömmingarna skulle stekas i smör i het panna, berättar Ulla. Det var hennes farmor som lärde ut konsten att steka fisk.
– Smöret skulle sprätta!
Ulla Wannäs berättar om halmmadrasser och mösspillning.
Ulla Wannäs berättar om dansen vid lotsstugan.
Lekkamraterna
Fast hon var enda flickan i familjen fanns det gott om lotsdöttrar i stugorna omkring att leka med. Hon kommer speciellt ihåg Wikströms och Åkerbacks för de talade svenska. Santamaas pojkarna var lite äldre, men barnen i olika åldrar från de båda språkgrupperna lekte ivrigt med varandra. Ofta sprang de och jagade varandra runt fyren.
– Vi fick också följa med lotsbåten och möta fartygen. Ibland kunde vi vara upp till tio barn i båten. Den tiden fanns det inga flytvästar men vi kunde uppföra oss och hölls i båten.
Mjölken från Ahlös två kor i södra ändan av ön räckte till alla familjer och fördelades lite enligt familjestorlek. Den hämtades med hink var eller varannan kväll. Det var ofta barnens uppgift att hämta mjölken.
Vid dimma sköts det varningsskott uppe vid fyren och barnen samlade bitarna av sprängtråden som de kallade ”tankartråden.” Av det tillverkade man sedan små korgar och annat. Barnen fick också följa med upp i fyren när fyrmästaren eller fyrvaktaren hade ärende upp eller skulle tända fyren.
De fick också vistas ute på balkongen som går runt fyren på knappt 25 meters höjd. Idag får turisterna inte alls gå ut. Upp i fyren går man bara med guide under speciella besöksdagar.
Utflykter till närbelägna öar
Eftersom sommarveckorna på Tankar egentligen var hennes föräldrars semesterveckor så tog sig föräldrarna också tid att göra utflykter till närbelägna öar med barnen och kaffepannan med. Man gjorde upp eld, kokade kaffe och hade picknick. Mamma Sisko bakade alltid hemma i förväg både bröd och bulla.
– Visst blev brödet lite mögligt till slut men vi skrapade bort möglet och så åt vi. Det var så på den tiden.
Ofta blev det också en resa hem mitt under perioden då mamma tvättade kläderna och bunkrade upp med mera mat och bröd.
– Vi delade stuga med pappas bror Gunnar som också kom ut till holmen för att fiska ett par veckor varje sommar. Vi turades om att vara här. Pappas fiskande fick ett abrupt slut då han som 59- åring fick stroke.
Ulla Wannäs och hennes man Guy har inte mera tillgång till farfars stuga men Ullas brorsson Peter med sambon Piia tar gärna ut Ulla och hennes man på nostalgibesök. Brorssonens stuga ligger lite högre upp mot det kännspaka stenröset.
– Min bror Janne fick köpa stugan bredvid farfars stuga och trivdes på Tankar med sin fru Marianne. Det är den stuga som brorssonen Peter och Piia nu har.
Doften av hav
– Igår sökte vi stenen på norra klipporna där vi förlovade oss midsommaren 1968 för mera än 50 år sedan, berättar Ulla som också senare i sin tur kom ut med sina två barn på somrarna till Tankar.
Stenen där hon placerade baljan som hon tvättade barnen i pekar hon lätt ut.
Att Ulla trivs med havet kan man inte ta miste på. Hon och hennes man är på holmen under sommarens blåsigaste dag.
– Doften av havssältan och det öppna landskapet vinner alla gånger över insjölandskap, skrattar Ulla och njuter av varje stund härute i barndomens havsmiljö.
Ulla Wannäs berättar om hennes koppling till Tankar.
Ulla Wannäs berättar vad havet betyder för henne.
Ulla Wannäs 1
Ulla och Guy Wannäs hittade nu 54 år senare stenen på norra klipporna där de förlovade sig midsommaren 1969.
Ulla Wannäs 2
Ulla framför farfar Väinös stuga. Här bodde familjen flera veckor per sommar medan hennes pappa Erik fiskade.
Ulla Wannäs 3
Ulla Wannäs f Bodö trivs på Tankar och återupplever barndomens somrar. Här på trappan till fyren.
Ulla Wannäs 5
Vierailu lapsuuden saarella herättää muistoja. Ullan isänisän Väinö Bodön mökki on tallessa ja Väinön vanha venevajansa toimii tänä päivänä hyljeveneen ja hylkeenpyydysten museona.
Täällä verkkojen ja silakkapyydysten kesken Ulla sai viettää neljä viikkoa joka kesä. Isoisä Väinö meni Julia Finholmin kanssa naimisiin ja eli kalastajana Tankarissa.
– Isoisä joka aloitti kalastuksen 20 – luvulla oli kyllä jo lopettanut kalastuksen kun isäni Erik ja äitini Sisko ( hän tuli Kauhajoelta), alkoivat kalastaa loman aikana. Siihen aikaa isällä oli lomaa neljä viikkoa. He alkoivat kalastaa 50- luvulla ja jatkoivat noin 30 vuotta.
– Mutta isoisä seisoi aina rannalla Bosundissa ja otti meidät vastaan kun palasimme kalastusviikoilta. Joten me olimme kyllä olleet hänen ajatuksissaan.
Hiiren papanoiden ja oudosti tuoksuvien olkipatjojen keskellä
Kotona Pedersöressä, Åminnen vesivoimalaitoksen vieressä, perheellämme oli jo siihen aikaan moderni talo sisävessoineen. Koulussa Ulla sai oppia käyttämään ulkohuussia. Vaati sopeutumista keväällä tulla Tankariin hiirenpapanoiden ja muhkuroisten, oudosti tuoksuvien olkipatjojen keskelle.
”Äiti tyhjensi mökin ja teki perusteellisen siivouksen,” Ulla kertoo.
Ullan kolme sisarusta viettivät myös kesäviikkoja Tankarissa. Ullan veljet auttoivat vanhojen lankaverkkojen ja uudempien verkkojen huoltamisessa.
” Olin perheen ainoa tyttö, joten olin ehkä vähän etuoikeutettu. Mutta kun saimme kalaa, minun tehtävänäni oli kiertää kaikki mökit ilmoittamassa: Kalaa on tullut. Kalaa on tullut. Nyt voi ostaa.” Siihen aikaan täysin ruotsinkielisenä se oli pieni haaste.
Kalaa kuljetettiin myös kaupungin torille kalahalliin. Polttoaineen säästämiseksi teimme merimatkan purjehtien. Meidän lasten mielestä matka kesti kauan. Silti lähdimme mielellään mukaan.
Bodön mökki sijaitsee keskeisesti aika lähellä majakkamäkeä. Vanha savustusuuni löytyy vielä pihapiiristä. Isä savusti silakkaa ja siikaa.
” Silakat paistettiin kuumassa pannussa ja voissa,” Ulla kertoo.
”Isoäitini opetti, miten kala paistetaan. Voin tulee räiskyä pannussa.”.
Leikkikaverit
Vaikka Ulla oli perheen ainoa tytär, saaren mökeistä löytyi luotsien tyttäreitä leikkikavereiksi. Ulla muistaa erityisesti Wikströmit ja Åkerbackit, sillä he puhuivat ruotsia. Santamaan pojat olivat vähän vanhempia. Mutta eri ikäiset ja erikielisest lapset leikkivät innoissaan toistensa kanssa. Usein he juoksivat hippaa majakan ympäri.
”Pääsimme myös luotsiveneen kyytiin vastaanottamaan laivoja. Joskus meitä saattoi olla jopa kymmenen lasta veneessä. Siihen aikaan ei ollut pelastusliivejä, mutta osasimme käyttäytyä ja pysyimme veneessä.”
Saaren eteläpuolella sijaitsevan Ahlön mökin kahden lehmän maito riitti kaikille saarelaisille. Maitoa jaettiin perhekoon mukaan. Maito haettiin hinkissä päivittäin tai joka toinen päivä. Lasten tehtävänä oli hakea maito.
Sumusäällä majakalla ammuttiin varoituslaukauksia. Lapset keräsivät jäljelle jäänyttä ammuslankaa. He kutsuivat sitä ”tankarlangaksi”. Tankarlangasta tehtiin pieniä koreja ja muutakin.
Lapset saivat myös seurata majakkamestarin tai majakanvartijan mukana majakkaan, kun miehet sytyttivät majakanvalon tai heillä oli sinne muuta
asiaa.
Lapset saivat myös kiivetä 25 metrin korkeudella majakkaa kiertävälle parvekkeelle. Nykyään turistit eivät saa käydä majakan ulkoparvekkeella. Majakkatorniin pääsee vain oppaan seurassa erityisinä vierailuaikoina pienissä ryhmissä.
Retket lähellä oleville saarille
Koska kesäviikot Tankarissa olivat oikeastaan Ullan vanhempien lomaviikkoja, vanhemmat tekivät myös lasten kanssa retkiä läheisille saarille. Mukaan otettiin kahvipannu ja evästarvikkeet. Sytytettiin nuotio, keitettiin kahvit ja vietettiin ”picknickiä.”
Äiti Sisko leipoi aina etukäteen kotona sekä leipää että pullaa.
Kyllähän leipä lopuksi homehtui, mutta home raavittiin pois ja sitten syötiin leipä. Näin tehtiin ennen vanhaan. Yleensä käytiin kerran kotona kesken loman. Äiti pesi pyykit ja täydensi ruoka- ja leipä varastoa.
Mökin jaoimme isän Gunnar-veljen kanssa. Hän tuli myös saarelle kalastamaan noin pariksi viikoksi kesäisin. Isäni kalastus loppui, kun hän 59 -vuotiaana sai aivoverenvuodon,
Isoisän mökki ei ole enää Ulla Wannäsin ja hänen miehen käytössä, mutta veljenpoika Peter ja hänen avovaimo Piia ottavat mielellään Ullan ja Guyn nostalgiavierailulle. Veljenpojan mökki sijaitsee vähän korkeammalla majakkasaarella helposti tunnistettavan kiviröykkiön lähellä.
”Veljeni Janne sai ostaa tämän isoisäni mökin vieressä sijaitsevan mökin. Hän viihtyi Tankarissa hyvin vaimonsa Mariannen kanssa. Se mökki on nyt Peterin ja Piian”, Ulla kertoo.
Meren tuoksu
”Eilen etsimme juuri sitä pohjoisen kallioiden kiveä, jolla menimme kihloihin juhannuksena 1968 yli 50 vuotta sitten, ” Ulla kertoo. He tulivat sitten myöhemmin säännöllisesti kahden lapsensa kanssa kesäisin saareen.
” Se kihla-kivi oli vaikea löytää. Mutta helppo oli löytää isoisän pihapiirissä olevaa kiveä, johon lasten pesupalju asetettiin.
Ei voi erehtyä siitä, etteikö Ulla viihdy meren seurassa veden äärellä. Hän ja hänen miehensä saapuivat saarelle kesän tuulisempana päivänä.
”Suolaisen meren tuoksu ja avarat merimaisemat voittavat mennen tullen järvimaiseman”, Ulla nauraa. Hän nauttii joka hetkestä täällä ulkona lapsuuden mielimaisemissaan.
Teksti / Text: Kristina Klingenberg
Kuvat / Bilder: Guy Wannäs
Vanhat kuvat perhealbumista / Gamla foton med bildtexter från familjens fotoarkiv
Vapaasti suomeksi käännetty Helena Tornberg
