På svenska

Toiset ihmiset tavoittelevat pysyvyyttä ja turvallisuutta, toiset vaihtelua ja seikkailuja. Kuulun jälkimmäisiin. Kesällä 2008 tuli tunne, että Vaasan vedet oli koluttu. Ei ehkä sentään kaikkia paikkoja, saati muutaman kymmenen mailin säteellä, mutta sellainen tunne kuitenkin virisi, että pitäisi päästä jonnekin muualle hetkeksi. Nyt ei houkuttanut Höga Kusten, Saaristomeri tai Tukholman saaristo, vaan Tankar, jonne perheellämme on vahvat siteet.

Elämää Tankarissa

Omistamme sukumökin Tankarissa. Emme vain ole sinne viimeisen kymmenen vuoden aikana ole kovin usein päässeet – olosuhteiden pakosta ja elämäntilanteiden takia. Olisiko nyt aika? Mieli alkoi tehdä tunnetehtäväänsä rakkaan saaren kanssa. Miten miellyttävältä tuntui ajatus viettää siellä enemmän aikaa. Ihan rauhassa, tuntien, että lähtiessä voi ajatella pian palaavansa. Eikä ajatellen ”seuraavaan kertaan” – tietämättä milloin se on. Tankaria ajatellessa ajautuu aina samaan tunnelmaan: positiivinen, leppoisa, kaukana, meren kuohu, verkkainen elämänrytmi, lämmin olo, tyyneys, luovuus. Saunan ranta – ilman sitä ei ole Tankar ole Tankar. Mutta saunan rannasta myöhemmin.

Päätimme siis juhannuksena 2008 Koukkukarilla, että mehän viemme veneen Kokkolaan ja käymme Tankarissa loppukesän, ehkä seuraavankin. Päätöstä vauhdittivat myös muut henkilökohtaiset syyt, jonka takia mietimme jopa koko veneen vaihtamista pienempään ja mökkielämän aloittamista. Onneksi tulevaisuus antoi meille lisäaikaa veneilyn suhteen.  Mutta Tankarin kesät olemme jälleen kokeneet ja olemme siitä äärettömän kiitollisia!

90-luvun alun kesät kuluivat perheen kanssa Tankarissa. Lapset olivat pieniä ja he nauttivat siellä olosta. Silloin lapsemme olivat miltei ainoita lapsia saarella. Nyt elämä siellä on muuttunut. Ne kesät ovat kuitenkin lastemme muistoissa pysyvästi. Useimmat heistä kaipaavatkin sinne joka kesä ja se on heille rakas paikka. Se on paikka minne ns. pitäisi päästä. Paikka missä on hyvä olla, mihin ei ulkomaailman murheet kanna, missä voi unohtaa hetkeksi arjen ja elää vain itselleen, toiselle, perheelle tai ystäville.

Tämän päivän Tankar on erilainen kuin 50-luvulla tai omien lastemme lapsuudessa 90-luvulla. Vuorolaiva MS Jenny tuo turisteja liki päivittäin, parhaina päivinä kaksi kertaa. Se ärsyttää ja ihastuttaa. Ärsyttää siksi, että siunattu rauha on hetkeksi poissa, ihastuttaa siksi, että on se kuitenkin niin mukavaa lähteä katsomaan Jennyn laituriin tuloa… Niinpä – puolensa ja puolensa. Iiro – alkuperäisenä tankarilaisena – tuntuu nauttivan enemmän MS Jennyn tuloista ja menoista, varsinkin kun ne muistuttavat lapsuuden kesien vuoroveneistä, jotka toivat pari kertaa viikossa ruuan lisäksi punaista limonaadia ja munkkipossuja. Minua ne lähinnä ärsyttävät, suon sen tunteen itselleni vaikeuksitta. En nimittäin välitä, että kukaan tulee kurkkaamaan mökin ovesta sisään tai häiritsemään saunomistamme tai roskaa kallisarvoista saartamme. Totuuden nimissä täytyy toki sanoa, että ns. turistit käyttäytyvät pääsääntöisesti aivan hyvin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta niitä löytyy aina. Mutta näin varmaan moni muukin aboriginaali ajattelee muuallakin kuin vain Tankarissa.

Ihmisiä Tankarissa 

Silloin, kun mieheni Iiro oli lapsi, 50- ja 60-luvulla, oli Tankarissa vilinää. Luotsien, kutterikuskien ja kalastajien perheet muuttivat sinne kesäksi. Siellä asui oma yhteisö ja lapsiakin oli paljon. Samat lapset perustivat vuonna 2007 Pro Tankar ry yhdistyksen, joka mm. tänä kesänä paljasti muistolaatan ”Kiitollisina lapsuutemme kesistä Tankarissa” saaren keskuspaikalle, majakanmäelle. Saarella on toki asuttu jo yli 200 vuotta sitten, saaren vanhin mökki on itse asiassa 1700-luvulta. Ja monelta eri aikakaudelta on saarella rakennuksia, polkuja, venevalkamia ja monen moisia muistoja saaren pitkän historian varrelta. Tankarissa onkin ollut yhteisö aina, enemmän tai vähemmän. Iiron lapsuudessa varmaan enemmän, meidän lasten ollessa samanikäisiä, vähemmän, mutta edelleen saari elää ja hengittää omaa ainutlaatuista tunnelmaansa monin kasvoin. Tankar ei petä ketään, yleensä ihmiset yksinkertaisesti ihastuvat siihen. Eivät toki aina, mutta yleensä. 

Tankarissa on: Janne ja Manne – ”kylätalkkari” vaimoineen, Mikko – entinen krouvari (Iiron serkku), aina saaressa; Sandströmit, Bäckströmit, Wikströmit (miksi kaikki ovat strömmejä?) ja Santamaat; Huhdan mökki, Säilän mökki, Svennin mökki, Lindellit ja me, Hakrin mökin asukkaat, mainitakseni osan. Artturi Hakri, merikapteeni, joka myöhemmin toimi mm. Oulun luotsipiirin päällikkönä, sai tilaisuuden ostaa Tankarista mökin 50-luvun alussa, kun merivartijat muuttivat saarelta pois. Näin hän antoi mahdollisuuden kaikille jälkeläisilleen tutustua tähän maanpäälliseen paratiisiin. Mökki on pystytetty sotien jälkeen kivipellon äärelle keskelle saarta, majakan läheisyyteen. Tarina muuten kertoo, että Artturin saapuessa luotsipiiripäällikkönä saarelle tarkastuskäynnille, miltei koko porukka seisoi asennossa. Sellainen auktoriteetti hänellä oli. Artturi ei enää elänyt, kun tutustuin hänen tyttärensä poikaansa. Harmi, koska niin monta tarinaa tästä kovasta merikarhusta liikkuu. Oli muuten yksi Cap Hornin kiertäjistä. Lukematon määrä muitakin persoonallisuuksia Tankarin tarinoissa liikkuu, mutta kuulukoon heidän juttunsa toiseen kertaan.

Saunan ranta 

Kaikilla meillä on rakkaiden paikkojen lisäksi ne kaikista rakkaimmat paikat. Monelle meistä hakrilaisista se on saunan ranta. Sauna – pieni, vanha ja vaatimaton – lämpiää, ainakin meidän perheen saaressa ollessa, joka päivä. Sauna on etelärannalla, aivan yksin. Siellä on hyvä hiljentyä. Saunan kuistilla istuessa, sen lämpiämistä odotellessa, kaikki ympärillä oleva katoaa. Siellä penkillä on syntynyt monta uutta ideaa, elämäntilanteet ovat saaneet uuden merkityksen ja jopa elämä saanut uuden käänteen… Siellä käydään aina uimassa (vähintään kastautumassa) illoin ja myös aamuisin ”avaamassa silmät”, siellä ei oikeastaan koskaan ole ketään muita. 

Saunarannan ”hyljekalliolla” on istuttu lukemattomat kerrat ja katsottu avoimin silmin kohti Kallskäriä (tai jonnekin sinne päin) ja vain nautittu. Saunan rannassa, Hyljekalliolla, näkee päivittäin onko vesi noussut tai laskenut. Saunan rannan kalliolla on paistettu satoja lättyjä ja grillattu ruokaa avotulella. Siellä myös näkyy meren kohoaminen ja se, kuinka kauas rantaan jäät ovat menneenä talvena tulleet. Siellä on vierähtänyt monta tovia maailman menoa miettiessä, moni ajatus on assosioitunut aivan uusiin sfääreihin. Sellainen on meidän saunamme ranta.

Tankarin nähtävyydet 

Tankarissa on kirkko, jossa meidät on vihitty. Edelleen joka kesä siellä vihitään muutama pariskunta. Voiko idyllisempää paikkaa siihen tarkoitukseen ollakaan? Varsinkaan ihmisille, joilla on jotain siteitä saareen. Alkujaan kirkko rakennettiin saaren kalastajille, jotta heidän ei tarvinnut pyhäisin matkata hankalaa 10 meripeninkulman matkaa kirkkoon Kokkolaan. 

Tankarin majakka on vuodelta 1889. Sen suunnitellut herra on piirtänyt myös mm. Valassaarten majakan ja Eiffeltornin. Punavalkoinen komistus toivottaa jo kaukaa jokaisen tankarinkävijän tervetulleeksi. Ja onko mystisempää kokemusta, kuin syysiltoina kulkea polkuja pitkin majakanvalon saattelemana. Majakanmäellä, jolla ovat vanhat majakanvartijoiden ja majakkamiesten asunnot ja varastot, on aivan oma tunnelmansa. Melkein oikein odottaa sarkahousuisen majakkamiehen ilmestyvän nurkan takaa. Ympäri saarta on lukuisa joukko punaisia mökkejä, joista toiset ovat kuin saaren sylissä.

Saaren luonnolla on monet kasvot, sanotaan. Karut kalliot, kanervikot, lehtometsiköt, polut ja rantakivikot. Kaikista näistä yhdessä syntyy aivan oma tunnelmansa. Koko Pohjanlahdella saa hakee vertaistaan. 

Hyljemuseo, kahvila ja vierasvenesatama, jossa mekin lukemattomat kesäpäivät- ja yöt olemme viettäneet, ovat ”tätä päivää”. Venesatama on levähdyspaikka usealle pohjoisesta etelään (tai toisinpäin) purjehtivalle tai muille pitkämatkalaisille. Saarelle on helppo poiketa avomereltäkin Monet paikalliset tekevät sinne myös päiväretkiä. Se on vilkas paikka, ei aina rauhallinen. Rauhankin voi aistia, jos tulee sellaisena aika, kun kaikki muut eivät ole liikkeellä. Rannassa on hyvin laituripaikkoja ja satama on suojainen. Veneilijöiden käytössä on maksua vastan erinomainen sauna ja rannassa on myös siistit WC-tilat sekä grillikatos ja kahvila. Savukalaakin voi saada ostettavaksi.

Tankarin historia ja luonto oman tarinansa arvoinen, mutta mm. hylkeenpyytäjät ovat saarta aikoinaan käyttäneet tukikohtanaan, pohjoisnokan kalliorannat ovat hieno kokemus tuulella eikä auringonlasku ole missään niin kaunis kuin Tankarissa. Polkuja pitkin voi kulkea saaren eteläosan lehtomaisemiin. Lintuharrastajille Tankar on jokakeväinen ja –syksyinen bongauskohde – saari kun sijaitsee lintureittien varrella ja majakanvalo houkuttelee lintuja saaren läheisyyteen. Saarella pesii samassa paikassa mm. kihupariskunta vuodesta toiseen. Liekö saman pariskunnan vai jälkeläiselle jätetty perintöpesimäkohde, mutta aina ne siellä ovat. Kannattaa varoa!

Kaksi kesää Tankarissa 

Vietimme siis kaksi kesää Tankarissa tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin. Yöpyen sukumökissä tai veneessä, riippuen fiiliksestä tai ilmasta. Kesällä 2008 enemmän mökissä ja kesällä 2009 veneessä. Kumpikin tuntui hyvältä. Olimme tietenkin etuoikeutetussa asemassa, kun saimme valita missä yövymme, mutta suosittelen saareen tutustumista veneestä käsin. Satama on suojainen, siisti ja siellä on peruspalvelut.

Heinä-elokuun vaihteessa 2009 oli sitten aika palata Vaasaan. Toimme Fiidamme mielellämme VMK:n turvalliseen laituriin, olihan se vähän hankala hoitaa ja huoltaa sinne Kokkolan venekerhon satamaan. On ihana jatkaa veneilyä Vaasan kauniissa saaristossa koettuamme jotain muuta, ihka omaa veneestä käsin, välillä. Oli mukava tulla takaisin toiseen ”kotiin”. Seikkailut jatkukoot ensi kesänä 2010 muilla vesillä. Ajatuksenamme oli viime kesänä veneillä enemmänkin Kokkolan saaristossa tai vaikka pohjoisen suuntaan. Mutta emme me malttaneet Tankarista minnekään lähteä…Suosittelemme kuitenkin mm. pistäytymistä Öjassa, Brygganilla. Tutustumisen arvoinen paikka! Hienosti laitettu, vanha satama.

Tankariin on myös helppo mennä Vaasasta. Matkaa kertyy n. 75 mpk, riippuen hiukan siitä mitä kautta kulkee. Matkan varrella voi yöpyä mm. Stubbenilla, Mässkärissä tai Pietarsaaren Paviksella. Pietarsaaresta voi jatkaa joko sisäkautta ja pysähtyä vaikka Köpmanholmenilla, joka on aivan väylän varrella ja jatkaa Tukkisuntille tai kulkea ulkokautta Tukkisunttiin. Tukkisuntin jälkeen voi kääntyä väylältä oikealle ja ajaa Öjan satamaan, Brygganille. Tai sitten jatkaa Tukkisuntista suoraan Tankariin.

Nämä olivat tunnelmia Tankarista, itse koettuja, monen vuoden ajalta ja mukana tietenkin paljon rakkaan paikan subjektiivisia kokemuksia. Jotta voi palata, täytyy lähteä, siitä kai juuret muodostuvat. Tankarissa on aina hyvä olla ja meri on niin lähellä. Sen ääni kuuluu miltei aina, päivittäin erilaisena. Sitä paitsi – siellä nukkuu aina hyvin! Joka haluaa Tankarin saareen tutustua, käyköön ja kokelkoon sen itse!                

31.8.2009 Eija Vestermark-Suksi

Jag skriver detta av kärlek till en ö som stal mitt hjärta 1990. I Tankars kyrka vigdes jag och min man till äkta makar 1992.

Vissa människor söker trygghet och stabilitet, andra variation och äventyr. Jag hör till de senare. Sommaren 2008 kände jag att vattnen runt Vasa var väl undersökta. Kanske inte varje vrå, inom en radie av några tiotals sjömil, men ändå växte känslan att det var dags att bege sig någon annanstans – åtminstone för en tid. Den här gången lockade inte Höga Kusten, Skärgårdshavet eller Stockholms skärgård, utan Tankar, där vår familj har starka band.

Livet på Tankar

Vi äger en släktstuga på Tankar. Under de senaste tio åren hade vi knappt haft möjlighet att åka dit – på grund av olika omständigheter och livssituationer. Kanske var tiden inne nu? I mitt stilla sinne började jag bearbeta tanken att fara till den älskade ön. Tanken att få tillbringa mera tid där kändes så behaglig. Att i lugn och ro kunna tänka vid avfärden att vi snart kommer tillbaka. Inte bara ett osäkert farväl  ”till nästa gång”. Tankar för med sig samma känsla gång på gång : en positiv, avkopplad känsla, långt borta från det vardagliga, havsbrus, ett långsamt levnadstempo, en känsla av värme, ro och kreativitet. Bastustranden – utan den är Tankar inte Tankar. Men mer om bastustranden senare.

Vi beslöt alltså vid midsommar 2008, på Koukkukari, att vi skulle segla båten till Karleby och vistas på Tankar under sensommaren, kanske även följande år. Beslutet påverkades också av personliga skäl – vi övervägde till och med att byta till en mindre båt och börja leva stugliv på allvar. Lyckligtvis gav framtiden oss mer tid för båtlivet. Och vi fick återigen uppleva somrar på Tankar – något vi är oändligt tacksamma för!

På 90-talet tillbringade vi somrarna på Tankar med familjen. Barnen var små och älskade att vara där. Då var de nästan de enda barnen på ön. Idag ser livet annorlunda ut där. Men de somrarna finns djupt rotade i våra barns minnen. De längtar dit varje sommar – för dem är det en plats man ”måste” åka till. En plats där man mår bra, där vardagsbekymmer inte når en, där man kan leva för sig själv, sin partner, familj eller vänner – ön är en fristad.

Dagens Tankar

Tankar idag är inte som på 50-talet eller ens som under våra barns 90-talsbarndom. Turistbåten MS Jenny anländer nästan dagligen, ibland två gånger per dag. Det kan både irritera och glädja. Irritera för att den välsignade tystnaden försvinner för en stund, glädja för att det ändå är rätt trevligt att gå och titta när Jenny lägger till vid bryggan. Så är det – för- och nackdelar.

Iiro, min man och ursprunglig tankarbo, verkar uppskatta Jennys ankomst mest – kanske för att det påminner honom om barndomens somrar, när veckans matleveranser och godsaker som röd läsk och munkar kom med båt. Själv blir jag mest störd – och det får jag väl tillåta mig. Jag tycker inte om när folk kikar in genom stugdörren eller stör vårt bastubad eller skräpar ner vår dyrbara ö. Men ärligt talat – de flesta turister sköter sig utmärkt, några undantag finns alltid. Så tänker nog många ”infödda”, inte bara på Tankar.

Människorna på Tankar

När Iiro var barn, på 50- och 60-talet, var det liv och rörelse på Tankar. Lotsar, båtförare och fiskarfamiljer bodde där sommartid. En egen liten gemenskap – med många barn. Just de barnen grundade 2007 föreningen Pro Tankar rf, som bland annat i somras avtäckte en minnesplakett på öns centrala plats vid fyren: ”Med tacksamhet för barndomens somrar på Tankar”.

Tankar har varit bebodd i över 200 år. Den äldsta stugan är från 1700-talet. Över hela ön finns byggnader, stigar, båtplatser och minnen från olika tidsepoker. Tankar har alltid haft en sammanhållning, ibland starkare, ibland svagare – men den finns kvar, med många ansikten. Tankar gör ingen besviken – de flesta blir helt enkelt förälskade. Inte alltid, men oftast.

Här finns Janne och Manne – ”byvaktmästaren” och hans fru, Mikko – före detta krögare (och Iiros kusin), Sandströms, Bäckströms, Wikströms (varför heter de  alla -ström?), Santamaas, Huhtas, Säiläs, Svennis, Lindells – och vi, i Hakris stuga.

Artturi Hakri, sjökapten och senare chef för lotsdistriktet i Uleåborg, fick möjlighet att köpa en stuga på Tankar i början av 50-talet när gränsbevakningen flyttade. Därmed gav han sina ättlingar chansen att lära känna detta jordiska paradis. Stugan byggdes efter kriget mitt på ön, nära fyren. Legenden säger att när Artturi som chef kom på inspektion till ön, stod nästan hela besättningen i givakt – sådan var hans auktoritet. Jag hann aldrig träffa honom – synd, för det finns många historier om denne hårde sjöbjörn. Han var en av de som rundat Kap Horn. Det finns otaliga färgstarka personligheter i Tankars historia – men deras berättelser får vänta till en annan gång.

Bastustranden

Förutom våra kära platser har vi alla våra mest älskade platser. För många av oss Hakribarn är det bastustranden. Bastun – liten, gammal och enkel – värms upp varje dag när vi är på ön. Den ligger ensam på sydkusten. Där är det lätt att stilla sig. När man sitter på bastuns veranda i väntan på värmen, försvinner allt runtom. Där har många nya idéer fötts, livssituationer fått ny innebörd – kanske till och med en ny riktning i livet.

Man badar alltid där – på kvällen och ibland också på morgonen för att ”öppna ögonen”. Ofta är man helt ensam.

På klippan vid bastun – ”sälklippan” – har vi suttit oräkneliga gånger och blickat mot Kallskär (eller i den riktningen) och bara njutit. Där har vi sett hur havet stiger eller sjunker, och var isen har nått under vintern. På klippan har hundratals plättar stekts, mat grillats över öppen eld. Där har många tankar flugit iväg till nya världar. Sådan är vår bastustrand.

Tankars sevärdheter

Tankars kyrka – där vi vigdes. Varje sommar vigs fortfarande några par där. Kan en plats vara mer idyllisk? Kyrkan byggdes ursprungligen för fiskarna, så de slapp den besvärliga 10 sjömil långa färden till kyrkan i Karleby.

Tankars fyr är från 1889. Arkitekten har även ritat fyren på Valsörarna – och Eiffeltornet. Den rödvita skönheten hälsar varje besökare välkommen redan på långt håll. Att gå längs stigarna i höstkvällar med fyrljuset som sällskap är magiskt. Vid fyrområdet, där gamla fyrvaktarbostäder och förråd finns, vilar en egen stämning. Man väntar sig nästan att en fyrvaktare i yllekläder ska dyka upp bakom hörnet.

Över hela ön finns röda stugor – som om ön omfamnar dem.

Öns natur är mångsidig: kala klippor, ljunghedar, lundar, stigar, stenkummel. Tillsammans skapar de en unik stämning – svår att finna någon annanstans i Bottenviken.

Sälmuseet, caféet och gästhamnen – där vi tillbringat otaliga sommarvardagar och -nätter – är dagens attraktioner. Hamnen är en viloplats för många som seglar norrifrån eller söderifrån. Många lokala gör också dagsutflykter. Det är livligt, inte alltid stilla – men stillheten finns där om man kommer vid rätt tid. Hamnen har bra platser, är skyddad och har bastu (mot avgift), toaletter, grilltak och café. Rökt fisk kan ibland köpas.

Tankars historia och natur förtjänar en egen berättelse. Säljägare har använt ön som bas, nordspetsens klippor är mäktiga i blåst, och solnedgångarna – de är vackrast på hela jorden här. Stigarna leder till södra delens lundliknande natur. Tankar är också populärt bland fågelskådare – ön ligger på flyttvägarna och fyrljuset lockar fåglar. Samma tärnpar häckar på samma plats år efter år – kanske är det ättlingar till det ursprungliga paret?

Två somrar på Tankar

Vi tillbringade alltså två somrar på Tankar mer intensivt än någonsin. Vi övernattade i stugan eller i båten, beroende på väder och humör. Sommaren 2008 mest i stugan, 2009 mest i båten. Båda kändes bra. Vi hade fördelen att kunna välja – men vi rekommenderar att besöka Tankar med båt. Hamnen är skyddad, ren och har grundläggande service.

I slutet av juli 2009 var det dags att återvända till Vasa. Vi förde gärna vår Fiida till VMK:s trygga brygga – det var  lite besvärligt att underhålla båten i Karleby båtklubb. Det är härligt att fortsätta båtlivet i Vasas vackra skärgård efter att ha fått uppleva något helt eget, via båten, för en tid. Det kändes gott att komma ”hem” – och äventyren får fortsätta nästa sommar 2010 i nya vatten.

Vi hade tänkt segla mer i Karlebys skärgård, kanske norrut. Men vi kunde inte förmå oss att lämna Tankar… Vi rekommenderar dock ett besök i Öja, vid Bryggan – ett välordnat och intressant ställe i en gammal hamn.

Det är också lätt att ta sig till Tankar från Vasa – ungefär 75 sjömil beroende på rutt. Man kan övernatta i Stubben, Mässkär eller Pavis i Jakobstad. Därifrån kan man ta innervägen och stanna vid t.ex. Köpmanholmen, som ligger nära farleden, och fortsätta till Stockösund – eller ta yttervägen. Efter Stockösund kan man svänga av mot Öja eller fortsätta direkt till Tankar.

Detta var mina upplevelser av Tankar, själv upplevda, under många år – och naturligtvis färgade av personlig kärlek till platsen. För att kunna återvända måste man ibland lämna – kanske det är så rötter växer. På Tankar mår man alltid bra. Havet är nära, dess ljud hörs dagligen – och dessutom… man sover alltid gott där.

Den som vill lära känna ön Tankar – gör ett besök och upplev det själv!

31.8.2009, Eija Westermark-Suksi