Saari on aina ollut ainutlaatuinen. Sitä on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla keskellä ei mitään, kun ympärillä ei ole ketään muita. Vaikka lähistöllä on muita saaria, niissä ei asu ketään. Saaresta tuli vähän kuin oma maailmansa. Varsinaisesti sukuja siellä ei asunut sukupolvien ajan, mutta tilanne muuttui, kun majakkalaitos perustettiin – sen jälkeen majakkamiehet asuivat siellä ympäri vuoden.
Intresset för båtliv och fiske väcktes tidigt då han som barn fick fiska med sin farfar Kalle Bäckström. Redan som mycket ung pojke anlitades han som roddare när näten skulle läggas ut.
Kokkolalainen Kenneth Bäckström ihaili jo pikkupoikana luotsiveneitä ollessaan isoisänsä mukana kalastamassa. Isona Bäckström pääsi ajamaan kuttereita ja nopeita luotsiveneitä – ja myös kehittämään niitä.
Kirjoitan tämän rakkaudesta saareen, joka vei sydämeni vuonna 1990. Tankarin kirkossa minut vihittiin avioliittoon mieheni kanssa vuonna 1992.
Ensimmäisenä tulevat mieleen lokkien äänet. Kun asuimme siellä nautofoonihuoneessa, sumun aikana ammuttiin viiden minuutin välein kaksi laukausta. Se on muisto, joka on jäänyt elävästi mieleeni, sillä sumu saattoi kestää jopa kaksi viikkoa.
Kun me tapaamme vanhoina tankarilaisina siellä, meillä taitaa olla sellainen illuusio, että me olemme samanlaisia, kun me olimme lapsina; 10- tai 12-vuotiaana. Me tuotamme tavallaan nostalgisen yhteisöllisyyden.
Tankarin kahvila toimii 1800-luvulta peräisin olevassa Eklundin perheen kotitalossa, joka 1989 siirrettiin mantereelta saareen.
Jokainen reimari valmistettiin käsityönä ja jokaiselle oli oma määrätty paikkansa väylällä. Syksyisin laivaliikenteen vähentyessä aloittivat vahtivuorossa olleet luotsit reimarikorejen valmistuksen luotsituvalla.

