På svenska

Saaren muutoksista

– Yksi suurista muutoksista; luotsien ja kutterin kuljettajien ammatit ovat irtautuneet perhe-elämästä. Nykyään ei saa mennä luotsiasemalle ja veneet ovat vain ammattikäytössä, siis perheenjäsenillä ei ole enää mahdollisuus tulla saareen kutterin tai pilotin kanssa. Majakkahan toimii automaattisesti ja majakan ympärillä olevat talot missä perheet asuivat ovat tyhjiä ja rapistumassa.

Moa ja Maija keskustelee myös saaren hengestä. Moa vastaa diplomaattisesti, että hän ei osaa ottaa kantaa mihin suunta ”tankarhenki” on muuttunut koska perheellä ei ole ollut mökkiä saaressa moneen vuosikymmeneen.

– Kun me tapaamme vanhoina tankarilaisina siellä, meillä taitaa olla sellainen illuusio, että me olemme samanlaisia, kun me olimme lapsina; 10- tai 12-vuotiaana. Me tuotamme tavallaan nostalgisen yhteisöllisyyden. Heti kun palaamme takaisin omaan elämäämme eri paikkakunnilla ympäri Suomea, nii n se tunne on poissa. Mutta eihän se haittaa. Kaikilla on varmaan sellainen paikka, joka oli niin hyvä että sinne haluaa palata vielä. Vaikka olemme harmaapäisiä mummuja ja vaareja. Sisimmässä sydämessä voi kuitenkin tuntua samalta, kun silloin lapsena.

Moa muistaa usein myös kuinka erilainen saaren luonto oli. Puita oli vähän ja saari oli karu ja kivikkoinen. Polutkin menivät vähän eri lailla. Paljon vanhoja rakennuksia, esimerkiksi vanha luotsitupa on poissa. Myös vanhat venevajat ja laiturit. Satamaa on myös muokattu ja ruopattu kahteen otteeseen.

Onko matkailu muuttanut saarta?

– Meillä entisillä saarelaisilla, joilla ei ole omaa mökkiä saaressa on vaikea yöpyä, jos ei halua maksaa satasen yöpymisestä luotsiasemalla, joka toimii hostellina. Päiväkäynnillä ei ehdi kokea saarelaisten kanssakäymistä. Silloin lähinnä kiertää ja katsoo vähän mitä on purettu ja mitä on maalattu ja muutettu.

– Kun isä jäi eläkkeelle 1968 niin minulla oli jo oma perhe ja elämä Etelä-Suomessa ja minun vanhemmillani oli mökki Öjassa jossa me mielellään kävimme. Sinne pääsi autotietä pitkin, oli vesijohdot ja vessa sisällä ja sähköt. Äitini sanoi, että hän on istunut riittävän monta vuosikymmentä Tankarin kallioilla. Hän oli silloin 65 vuotias ja ymmärrän kyllä että hän halusi enemmän mukavuutta. Koska isä ja äiti olivat Öjan mökillä niin tuli lähdettyä sinne. Eikä enää Tankariin. Lauantai oli työpäivä joten alussa meidän käynnit olivat lyhyitä.

– Ei näitä kohteita; Öjan mökki ja Tankarin mökkiä  voi verrata toisiinsa. Öja kuuluu minun aikuisikääni. Lapsuuden ja nuoruuden kesät vietin Tankarissa; siksi se oli niin rakas paikka. Nyt kun perustimme tämän Pro Tankarin yhdistyksen niin olen enemmän ollut Öjassa ja käynyt myös Tankarissa.

Saaren äänet, maut, tuoksut ja hajut

Moa kertoo Maijalle että meren tuoksu on erilainen Pohjanmaalla kun Etelä-Suomessa; Suomenlahdessa. Tietysti myös järven tuoksu on erilainen. Hän kertoo että hän kyllä tunnistaisi heti jos hänet vietäisiin Pohjanmaan rannikolle. Myös aallot käyttäytyvät eri tavalla eri paikoissa. Hän on myös oppinut tulkitsemaan säitä ja tietää milloin on turvallista lähteä ulapalle.

– Minun kesäni ei ollut täydellinen ennen kuin minä pääsin ulkosaaristoon, missä on kallioita; pyöreitä ja sileitä, on merta ja avoin horisontti.

– Kesällä valo on myös erilainen Pohjanmaan rannikolla, jos vertaa Etelä- Suomeen. Tankarissa pystyi lukemaan kirjoja läpi yön ilman valoa ja pystyi olla ulkona yölläkin, kun oli niin valoisaa.

Maku-elämykset olivat tietysti itse ongittua kalaa. Tankarin marjoissa oli myös vähän eri maku ja niitä oli vähemmän, kun maissa. Jos halusi poimia mustikoita piti ottaa pieni muki, että marjoja riitti kaikille. Siellä oli myös vadelmaa ja metsämansikoita ja jokaista syömäkelpoista marjaa arvostettiin.

Kaikki saaren äidit tekivät viiliä maidosta koska maitohan ei säilynyt kauan, kun ei ollut jääkaappia.  Vanhasta kotitekoisesta viilistä saatiin pohja, lisättiin maitoa ja laitettiin lasipurkkeihin ja se sai seistä seuraavaan aamun, jolloin jälleen oli ihan uutta, tuoretta viiliä.

Saaren äänimaailmaan kuului myös sumusignaalit ja räjähteitä, jota käytettiin; joka viides minuutti paukkui.

– Näitä nalleja piti sitoa tietyllä tavalla ammuspötköön ja siinä hommassa me lapsetkin saimme olla mukana. Majakanvartija, jolle tehtävä kuului, komensi meitä sitten suojaan kun ”nalleja” pamautettiin. Me mielellään keräsimme räjähdyslankoja ja teimme niistä sitten avainperiä ja pannunalustoja.

Saaren tekemiset

Naiset, jotka asuivat enemmän keskellä saarta majakanmäellä; heillä oli yhteinen pyykkiranta ja pyykkipäivä, jolloin he saattoivat myös ottaa aurinko ja pienemmät lapset olivat mukana leikkimässä.

– Minun äitini ei osannut suomea, joten hän ei mennyt pyykkirannalle; hän hoiti pesun pienemässä muodossa ja hän pesi isän valkoiset luotsipaidat keittiössä hellan avulla, hänellä oli myös erillinen pyykkisanko.

Me lapset saimme auttaa veden kantamisessa, kun äidin mielestä olimme niin isoja, että hän uskalsi päästää meitä kaivolle. Saaressa oli kaivo, josta sai vettä. Sehän oli aika raskas homma, joten piti olla vähän vanhempi, jotta sai veden nostettua ylös narulla.

Luonto oli paras leikkipaikka. Mökit olivat pieniä ja ei sinne mahtunut monta kaveria kerrallaan. Sumusireenitalon vintti oli nuorten kokoontumispaikka ja sateisena päivänä korttipelit tulivat tutuksi. 

Päihteiden käyttö ei ollut niin tavallista.

– Tupakanpolttoa piti kokeilla ja menimme jengin kanssa Pohjoisnokalle johonkin kivenkoloon ja sitten poltimme yksi tupakka ja ihmeteltiin miltä se haisi. 

– Töiden takia luotsit pitivät olla hyvin tarkkoja alkoholin suhteen ja laivaliikenne oli aika tiivistä ja piti olla valmiudessa. Suurin osa kalastajaperheistä olivat lestadiolaisia ja eivät käyttäneet alkoholia. Jos joku ryyppäsi ja rälläsi, niin ne olivat näitä kesävieraita, jotka saattoivat villiintyä. 

Kesämökkiläisiä ei ollut siihen aikaan koska ei ollut vapaita mökkejä. Suurin osa mökeistä olivat luotsien ja kutterikuljettajien sekä majakanvartioiden ja kalastajien ja heidän perheiden käytössä. 

Haastattelijalle Moa kertoo että hän ei haaveile mökistä Tankarissa vaikka perheellä oli siellä mökki. 

– Lastenlapset on etelässä. Meillä on vene siellä ja sitten Öjassa mökki, aika ei riitä kaikkeen. Mutta pari kertaa kesässä on aivan fantastista päästä käymään muuttuvassa Tankarissa. 

—

Maija Rantaharju aloitti Pro Tankarin alkuvuosina haastatella Pro Tankarin perustajajäseniä.

Tässä lyhennetty ja muokattu haastattelu vuodesta 2010 – 2011. Luotsi Walter Wikströmin tytär Monica Röberg vastaa Maijan kysymyksiin. Monica ”Moa” Röberg on yhdistyksen alkuaikoina kerännyt paljon tietoa saaresta historiaprojektia varten ja oli myös Pro Tankar r.y puheenjohtaja 2010-2013

Kuvat Monica Röbergin perhe-albumista 

Denna text baserar sig på en intervju med Maija Rantaharju för cirka femton år sedan. Syftet var att göra flera intervjuer för en planerad bok om Tankar. Inom ramen för det nuvarande digitala historieprojektet Berättelser från Tankar fortsätter vi att samla öns berättelser under ett och samma digitala tak på www.protankar.fi. 

Pro Tankar har fått tillstånd att publicera texten. De gamla bilderna kommer från Moas familjealbum.

Om öns förändringar

– En av de stora förändringarna är att lotsarnas och kutterförarnas yrken inte längre är en del av familjelivet. Numera får man inte gå in i lotsstationen och båtarna används endast yrkesmässigt – familjemedlemmar har alltså inte längre möjlighet att komma till ön med kutter eller lotsbåt. Fyren fungerar automatiskt och husen kring fyren där familjerna bodde står nu tomma och förfaller.

Moa och  Maija samtalar också om öns anda. Moa svarar diplomatiskt att hon inte riktigt kan säga åt vilket håll ”Tankar-andan” har förändrats, eftersom familjen inte haft en stuga på ön under flera decennier.

– När vi gamla tankarbor träffas, tror vi ofta att vi är likadana som när vi var barn – 10 eller 12 år gamla. Vi återskapar en slags nostalgisk gemenskap. Men så fort vi återvänder till våra liv på olika orter runtom i Finland, försvinner den känslan. Men det gör inget. Alla har väl en plats som varit så viktig att man vill återvända dit – även som gråhåriga mor- och farföräldrar. Innerst inne kan det ändå kännas likadant som när man var barn.

Moa påminner sig ofta om hur annorlunda naturen på ön var. Det fanns få träd och ön var karg och stenig. Stigarna har också förändrats. Många gamla byggnader, till exempel den gamla lotsstugan, är borta. Även gamla båthus och bryggor har försvunnit. Hamnen har muddrats och byggts om två gånger.

Har turismen förändrat ön?

– För oss tidigare öbor, som inte har en egen stuga på ön, är det svårt att övernatta om man inte vill betala över hundra euro för att bo på lotsstationen som nu är ett vandrarhem. Vid dagsbesök hinner man inte riktigt uppleva samvaron mellan öborna. Man går mest runt och ser vad som rivits, målats eller ändrats.

– När pappa gick i pension 1968 hade jag redan min egen familj och mitt liv i södra Finland, och mina föräldrar hade en stuga i Öja där vi gärna vistades. Man kunde ta sig dit med bil, det fanns rinnande vatten, toalett inomhus och elektricitet. Min mamma sade att hon suttit tillräckligt många årtionden på klipporna i Tankar. Hon var då 65 år och jag förstår att hon ville ha mer bekvämlighet. Eftersom både mamma och pappa var i Öja blev det naturligt att åka dit istället. Inte längre till Tankar. På den tiden jobbade man på lördagar, så våra besök var korta.

– Man kan inte riktigt jämföra de två platserna – Öjas stuga hör till mitt vuxenliv, medan jag tillbringade somrarna i barndom och ungdom i Tankar. Därför var ön så kär för mig. Nu när vi grundade föreningen Pro Tankar har jag varit mer i Öja, men också besökt Tankar.

Öns ljud, smaker, dofter

Moa berättar för Maija att havets doft är annorlunda i Österbotten än i södra Finland, vid Finska viken. Självklart luktar insjöar också annorlunda. Hon säger att hon genast skulle känna igen sig om hon förs till Österbottens kust. Även vågorna beter sig olika beroende på de olika platserna. Hon har lärt sig att tolka vädret och vet när det är säkert att ge sig ut till havs.

– Min sommar var inte komplett förrän jag fick komma ut i ytterskärgården, där det finns klippor – runda och släta – öppet hav och öppen horisont.

– På sommaren är ljuset också annorlunda vid Österbottens kust jämfört med södra Finland. På  Tankar kunde man läsa böcker hela natten utan lampa och vara ute på natten eftersom det var så ljust.

Smakupplevelserna kom förstås från egenfångad fisk. Bären i Tankar smakade också lite annorlunda och det fanns färre av dem än på fastlandet. Om man ville plocka blåbär behövde man ta en liten mugg så att det skulle räcka till alla. Där fanns även hallon och smultron, och varje ätbart bär värdesattes.

Alla mödrar på ön gjorde egen fil av mjölk, eftersom mjölken inte höll sig utan kylskåp. Från gammal hemlagad fil tog man lite till nästa omgång, tillsatte mjölk och hällde i glasburkar – nästa morgon hade man ny, färsk fil igen.

Till öns ljudvärld hörde också dimsignaler och explosioner som användes var femte minut.

– Dessa ”knallar” skulle knytas på ett särskilt sätt till en krutladdning och vi barn fick vara med och hjälpa till. Fyrvaktaren som hade uppgiften kommenderade oss i säkerhet när det var dags för explosionerna. Vi samlade gärna stubintrådar efteråt och gjorde nyckelringar eller grytunderlägg av dem.

Aktiviteter på ön

Kvinnorna som bodde mitt på ön närmast fyren  hade en gemensam tvättstrand och tvättdag då de också kunde sola och låta de mindre barnen leka.

– Min mamma kunde inte finska, så hon gick inte till tvättstranden. Hon skötte tvätten i mindre skala och tvättade pappas vita lotskjortor i köket på spisen. Hon hade en egen tvättbalja.

Vi barn fick hjälpa till att bära vatten, när mamma tyckte vi var stora nog att gå till brunnen själva. Det var tungt arbete, så man behövde vara lite äldre för att orka hissa upp vattnet med rep.

Naturen var den bästa lekplatsen. Stugorna var små, så man fick inte plats med många kompisar på en gång. Vinden i dimsirenshuset var ungdomarnas samlingsplats, och vid regn lärde vi oss spela kort.

Användningen av alkohol var inte så utbredd.

– Man måste förstås prova att röka, så vi gick med gänget till Norra udden och hittade en bergsskreva där vi tände en cigarett och funderade på hur det luktade.

– Lotsarna måste vara mycket noga med alkoholen på grund av jobbet. Båttrafiken var tät och de måste vara redo. De flesta fiskarfamiljerna var laestadianer och använde inte alkohol. Om någon söp och levde om, var det sommargästerna som kunde ” spåra ur”.

Det fanns inte sommarstugor på den tiden eftersom det inte fanns lediga stugor. De flesta stugorna användes av lotsar, kutterförare, fyrvaktare, fiskare och deras familjer.

Moa berättar för intervjuaren att hon inte drömmer om en stuga i Tankar, trots att hennes familj hade en där.

– Barnbarnen är i södra Finland. Vi har båt där och stuga i Öja, tiden räcker inte till allt. Men ett par gånger per sommar är det helt fantastiskt att få besöka det föränderliga Tankar.

Foton Monica Röbergs familjealbum.

—

Maija Rantaharju började under föreningen Pro Tankars första år intervjua de medlemmar som var med om att grunda föreningen. Tyvärr finns inte alla intervjuer sparade eller utskrivna. 

Detta är en förkortad och redigerad intervju från 2010–2011. Lotsen Walter Wikströms dotter Monica Röberg svarar på Maijas frågor. 

Monica ”Moa” Röberg samlade under Pro Tankars tidiga år mycket information till historieprojektet och var också ordförande för föreningen Pro Tankar r.f. åren 2008–2013.