Lotsstrejken 1912

Allan Sandström skriver i Tidningen Österbottningen 3 augusti 1937 om bragden till 25 – årsminnet av motståndet mot lotsverkets förryskning.

Året 1912 utgör ett händelserikt avsnitt i de hävder, som förtälja om det passiva motståndet här i Finland mot tsarismens förryskningspolitik. Först emanerade den s.k. likställighetslagen. Den öppnade vårt land för ryska ämbetsmän och näringsidkare. Och kort därefter underställdes vår lots- och fyrinrättning Nikolai II:s marinministerier och rysk lag. Ända ut till hamninloppens yttersta prickar skulle Finland förslavas.

Men vårt lotsverk byggde på gamla nordiska traditioner. Finlands fosterlandskärlek segrade över rysk våldsgärning. Inom mars månad, den enda av årets tolv månader, varunder en lots hade rätt att ta avsked, avgick omkring två tredjedelar av vårt lands lotsar, de föredrog frihetens armod framom underkastelsens lockelser. Den månaden för ett kvartsekel sedan fick Finlands frihetskamps historia många anspråkslösa hjältar, vilkas bragd blivit glömd. Men så var dessa lotsar också män för vilka beredskapen till självuppoffring blivit en omedveten del av kampen för tillvaron.

Även utanför Tankar och Gamla Karlebys lotsplatser, fanns det denna händelserika månad gott om rakryggade män. Till först några ord om de två skådeplatserna för denna mannagärning som här skall skildras.

Platserna för händelserna 1912

Tankar bergiga holme, belägen 18 km nordväst om Gamla Karleby och underlydande Kort hemman i Öja, har i århundraden utgjort fiskeläge för de närbelägna kustsocknarnas fiskarbefolkning. Holmens anspråkslösa träkapell med anor från 1700-talet vittnar om att bosättningen sommartid inte varit så liten. Det uppges att den magra holmen i forna tider kunnat härbärgera omkr. 60 båtlag eller 300 personer, när strömmingsfisket var som mest givande.

Lotsplatsen Tankar erhöll 1889 den 37 meter höga järnfyr, som snart i ett halvt sekel väglett seglare och ångare till den 15 km, avlägsna, numera rätt så livliga trävaruexporthamnen i Ypxila. Trullögrund, som ligger 15 km norr om staden och på 10 kilometers avstånd från fyrbåken hade redan före Tankar varit lotsstation, nämligen för inloppet norrifrån. Trullögrunds lotspersonal kom likväl att underordnas åldermannen på Tankar.
Det var således dessa våra två stationers lotsar, som var med om att ta denna törn, när nyutnämnde chefen för lots- och fyrinrättningen K. Samsonoff beredde sig för att borra vårt ärofulla lotsverks stolta skepp i sank. Och lotsarna fyllde sitt självuppoffrande värv med heder. Samtliga i tjänst varande lotsar jämte fyrens mistsirenskötare begärde avsked. Två av lärlingarna var till sjöss och permitterade för praktikens skull. När dessa sedermera återvände avgick den ena. Allt som allt blev det elva man, som genom att lämna tjänsten satte sin framtida utkomst på spel.

Dessa voro:

• lotsåldermannen, sjökaptenen J.W.Mattsson från Finströms socken på Åland
• äldre lotsarna Anders Leander Sundqvist, fiskarson från Öja; Viktor Lindell. född lotsåldermansson i Nedervetil, och Ernst Leander Sund, lots – och fiskarson från Gamla Karleby
• yngre lotsarna Karl Elis Harald, född lotsson i Rödsö, Karleby och brodern Johan Otto Harald och Matts Verner Mattsson , bondeson från Kaustar i Karleby
• lotslärlingarna Ernst Alexander Mattsson, bror till Matts Verner; Frans Frithiof Ferdinand Friberg, krukmakarson med dimissionsbetyg från hemstadens, d.v.s. Gamla Karleby elementärskola, och Karl Viktor Sund, född lotsson och brorson till Lennart Sund
• samt mistsirenskötaren, maskinmästaren Wilhelm Lindberg från södra Finland.

Lennart Sund, Verner Mattsson och Karl Sund var stationerade på Trullögrund , de övriga åtta på Tankar, varest Sundqvist och Lindell blivit lärlingar redan 1893 och erhållit styrningssedel respektive 1897 och 1899.

Motståndet mot förryskningen

Allehanda rykten gick om de ryska lotsar, som skulle inta de avgångnas platser. Lotsarna på Tankar och Trullögrund gjorde för säkerhets skull vad de kunde, för att strejken skulle bli så effektiv som möjligt. De i vinterisen kvarblivna remmararna försvann under vackra första-öppet- vatten nätter. Ryssen skulle själv
få pricka ut sina Tankarleder.

Och så anlände efterträdarna; de “kaspiska” lotsarna. De kallades så, eftersom en del av dem tidigare tjänstgjort på Kaspiska havet. Egentligen var de från Stor-Ryssland och Balticum och Polen. Det blev sannerligen inte så lätt för dessa främlingar att navigera i de grunda, steniga faren utanför Yxpila och deras “lärlingstid” hade nog blivit lång om inte ett par ortsbor hade låtit kopek och rubel förleda sig till handräckning. Grundstötningsrisken kunde likväl inte elimineras. Lotsstrejken började kännas, inte bara de avgångna lotsarnas börsar utan också i Gamla Karleby köpmäns börsar, och då väckte stadens
handelsförening fråga om att inrätta ett kommunalt lotsverk. Man anhöll om ett 16.000 marks anslag för ändamålet. Men stadsfullmäktige ansåg, att anhållan smakade alltför mycket konjunkturpolitik och backade.

De avgångna lotsarnas öde

Nå vad gjorde de avgångna, på bar backe, placerade Tankar – och Trullögrund lotsarna? Några kommunala anslag erhöll de inte om. Nej, de var män som stod sitt kast. Visserligen hade många av dem hustru och barn. Men för den svenska kustbyggarindividualismen var det motbjudande att tigga . Några sökte som fiskare sin bärgning ur havet kring Tankar och Trullögrund som Leander Sundqvist, Lennart Sund och Verner Mattsson.

De flesta begav sig till det stora landet i väster för att pröva på lyckan på skeppsvarv, i skogar och gruvor eller för att fiska längs Stilla havets fjärran kust. Vikingarnas ättlingar Sundqvist och Lindell blev angivna för sin “ justering “ av prickarna. Det stannade blott vid förhören. Men Lindell, som efteråt blev skuggad, rymde en ljus juninatt med en belgisk propsångare som avgick från Yxpila. En av de “frivilliga “ortslotsarna erbjöd båtens befälhavare sina tjänster men denne förklara att than nog kommer att klara sig. För sakta maskin lämnade ångaren hamnen 12 juni klockan ett på natten. Tulluppsyningsmannen Smedlund, som stod på kajen, anade nog sammanhanget ty båten gjorde inga “ kaspiska” krumbukter. Men han sade ingenting, F.d. lotsen Lindell som stod på kommandobryggan, var försiktig med farten bara för att lura ryssen.

När han precis dagen ett år senare uppenbarade sig, var det ej mången, som hade reda på, att ha varit över till U.S.A efter att ha arbetat i sågverk och skeppdocka fiskat vid Oregons kust tillsammans med avgångne arbetskamraten Elis Harald.

Maskinmästare Lindberg hade efter avskedet begivit sig till södra Finland där han blivit bogserbåtsmaskinist. När lotslärlingen Frans Friberg kom hem från sin sjömanspermission, tog han avsked liksom de andra. Men han stannade på landbacken i hemstaden. Åtminstone tillsvidare.

Finland blir självständigt

Tiden gick. Sommaren 2013 fick Tankar mera ryssar, nämligen ett militärkommando, hos vilket alla fiskare då och då måste anmäla sig. Samma sommar upphörde Trullögrund att vara lotsplats. Hösten 1914 utbröt världskriget. Snart nog erhöll Gamla Karleby med sin uthamn en rysk garnison. För alla
eventualiteters skull lade ryssarna ut en telefonkabel mellan Yxpila och Tankar- den enda nytta de gjorde här i trakten. Yxpila hade blivit en synnerligen viktig transitohamn, vars ypperliga uppslagsplatser gömde på mer farligt krigskontraband, än folk hade en aning om. Militärkommandot på Tankar blev mer än en
gång skrämt från vettet. Störst blev i allafall ryssarnas bestörtning, när de efter “svabådan”1917 ställdes inför det fullbordade faktum , som inledde Finlands frihetskamp. Ortens “kaspiska “ lotsar fick avsked på mörkgrått papper, någon fick t.o.m ta avsked av livet.

F.d lotsläringen Frans Friberg kom hem med Jägarbataljonen och deltog med utmärkelse som officier i befrielsekriget. Och när det led mot första öppet vatten frihetsåret 1918, sände den finländska sjöfartsstyrelsen bud till de sex avgångna , för en njugg utkomst kämpande lotsarna. Ända till Nordamerika gick telegrammen. Men så var det också erfarna, pålitliga män, Finland behövde, när de trädde in i de självständiga staternas krets. Sålunda kom många av de avgångna Tankar – och Trullögrundlotsarna att fortsätta där de slutade i mars 1912. Äldre lotsarna A.L.Sundqvist, V.Lindell och E.L.Sund samt yngre lotsen M.V.Mattsson återinträdde i verket 1918 , medan yngre lotsen K.E.Harald gjorde det följande år och lotslärlingen E.A.Mattsson år 1920. Alla stationerades på Tankar.

Borta i Förenta staterna stannade åldermannen, sjökaptenen J.M Mattsson, yngre lotsen J.O Harald och lotslärlingen K .Sund. Mistsirenskötaren W. Lindberg fick enahanda befattningen på Gråhara fyrplats. Och sedan? – Lotsen Lennart Sund, som på landbacken blivit en av stadens svenska arbetsförenings
förnämsta stödjepelare; bl.a dess kassör och en omtyckt amatörskådespelare , avled 1919, efterlämnade änka och tvenne barn. Jägarkaptenen Frans Friberg fortsatte efter frihetskriget på andra sidan gränsen mot Ryssland först i egenskap av ombud för amerikanska röda korset och längre fram som vår utriksministers emissarie i södra Fjärrkarelen. Den 11 december 1921 gjorde, i Kellomäki nära Systerbäck, en kula i pannan slut på kompanichefens jägarkaptenen Frans Frithiof Ferdinand Fribergs rätlinjig, bragdrika liv. I Karelska näsets djupa sand med den resliga kronoskogens mäktiga sus ovan kullen vilar den folklige, hederlige och tappra frontsoldaten i finländsk officiersuniform. Krukamarsonens eftermäle koncentreras i den rubrik som tidningen Karjala satte över hans dödsruna: “ Repolan kejsari kuollut.

Tankar lotsarna

Under tiden hade Tankar fått ny lotsålderman i A.L. Sundqvist, som kvarstod i tjänsten till den 12 april 1935, då han på begäran erhöll avsked för sjukledighet. Lotsfördelningschefen N.Viljanenes intyg lyder som följer: Lotsålderman Sundqvist har under sin långa tjänstetid plikttroget och samvetsgrant samt på
ett i allo berömligt sätt uppfyllt sina åligganden.

Och vidare? – Jo, 58-åringen V. Lindell star allt ännu på kommandodäck, likaså lotsarna K.E.Harald och M.V.Mattsson samt biträdande lotsen E.A.Mattsson. Kapten J.M.Mattsson , förre åldermannen, har numera lagt upp som skeppare och bor i sin hemsocken på Åland, och f.d mistsirenskötaren Lindberg är
pensionerad och bosatt på Sveaborg.

Den som vill veta mera om lotsarna på Tankar och Trullögrund och önskar sig en geografisk äkta stämningsbild på köpet, har blott att bege sig ut till Ryssjeberget i Silverstensbukten mellan Harrbåda och Gråskärbådan. Där ute på bergsklacken står tillsammans med med ett par små stugor en typsik
svenskösterbottnisk fiskarstuga med bodar och fiskebragder utanför och gästfrihet inomhus. Där tillbringade pensionerade lotsåldermannen Anders Leander Sundqvist, som den 17 inkommande oktober fyller 60 år, hela den tid vattnet utanför Gamla Karleby är öppet, Sundqvist har nog en liten gård i staden, men det är omöjligt för en gammal havets arbetare att andas stadsdamm, när det finns frisk havsluft att tillgå. Och så en sak till. När han står där på sin bergsklack och blickar ut över inloppet till Yxpila, ser han till höger en skymt av Trullögrund med dessnyuppförda 20 meters inledningsfyr av betong, medan på vänster hand Tankars smäckra järnfyr sticker upp ur Bottenviken.

Allan Sandström 1937

Denna artikel var på tidningen Österbottningens första sida 3.8.1937 och sparades av K.E.Haralds familj (äldre lotsen Elis Haralds familj). Sonsonen Bjarne Haralds dotter Majvor Harald har förmedlat artikeln till Pro Tankar år 2012 då det förflutit 100 år sedan bragden. Se också hennes sammanfattning av sin farfarsfars öde (skild artikel) Tidningen

Österbottningen utkom mellan åren 1883 – 2008. Tidningen var en lokaltidning för Karlebynejden (tidigare för Gamla Karleby med omnejd).

Gällande uppsägningen som hela lots- och fyrpersonalen gjorde på Tankar i mars 2012 så gällde de landsomfattande uppsägningarna 640 personer ( 56%) av en personal på 1.140 i olika befattningar.

Allan Sandström kirjoitti Österbottningen -lehdessä – tiistaina 3 pnä elokuuta 1937 unohdetusta tapahtumasta; luotsit sanoivat itsensä irti, kun he eivät hyväksyneet luotsiliikelaitoksen venäläistämistä.

Vuoden 1912 tapahtumat muodostavat merkittävän jakson Suomen passiivisen vastarinnan historiassa tsarismin venäläistämispolitiikkaa vastaan. Ensin annettiin niin sanottu yhdenvertaisuuslaki, joka avasi maamme venäläisille virkamiehille ja elinkeinonharjoittajille. Pian sen jälkeen luotsilaitoksemme ja majakkainstituutiomme alistettiin Nikolai II:n ministeriölle ja venäläiselle lainsäädännölle. Suomi aiottiin orjuuttaa aina satamien uloimpiin merimerkkeihin asti.

Mutta luotsilaitoksemme perustui vanhoihin pohjoismaisiin perinteisiin. Suomen isänmaanrakkaus voitti venäläisen väkivallan. Maaliskuun aikana, joka oli vuoden ainoa kuukausi, jolloin luotsi sai erota, noin kaksi kolmasosaa maamme luotseista erosi, sillä he pitivät vapauden, köyhyyttä parempana kuin alistumisen houkutuksia. Tuo kuukausi neljännesvuosisata sitten toi Suomen vapaustaistelun historiaan monia vaatimattomia sankareita, joiden urotyöt ovat unohtuneet. Mutta nämä luotsit olivatkin miehiä, joille valmius uhrautua oli tiedostamaton osa olemassaolon taistelua.

Myös Tankarin ja Trullögrundin luotsipaikkojen ulkopuolella oli tuona tapahtumarikkaana kuukautena paljon suoraselkäisiä miehiä. Aluksi muutama sana näistä kahdesta paikoista, joissa tämä miehuullinen teko tapahtui.

Tapahtumapaikat vuonna 1912

Tankarin kallioinen saari, joka sijaitsee 18 km luoteeseen Gamla Karlebystä ja kuuluu Öjan Kort-tilan alaisuuteen, on vuosisatojen ajan toiminut kalastuspaikkana lähirannikon kuntien kalastajaväestölle. Saaren vaatimaton puukappeli, jonka juuret ulottuvat 1700-luvulle, kertoo siitä, että kesäaikainen asutus ei ole ollut aivan vähäistä. On kerrottu, että karu saari on menneinä aikoina voinut majoittaa noin 60 venekuntaa eli 300 henkilöä, kun silakanpyynti on ollut tuottoisimmillaan.

Tankarin luotsiasema sai vuonna 1889 noin 37 metriä korkean rautamajakan, joka on lähes puolen vuosisadan ajan opastanut purjehtijoita ja höyrylaivoja 15 km päässä sijaitsevaan, nykyisin melko vilkkaaseen Ykspihlajan sahatavaran vientisatamaan.

 Trullögrund, joka sijaitsee 15 km kaupungista pohjoiseen ja 10 km päässä majakasta, oli toiminut luotsiasemana jo ennen Tankaria, palvellen pohjoisesta saapuvia aluksia. Trullögrundin luotsihenkilöstö siirrettiin kuitenkin Tankarin luotsivanhimman alaisuuteen.

Juuri nämä kaksi luotsiasemaa olivat mukana, kun vastanimitetty luotsilaitoksen ja majakkainstituution johtaja K. Samsonoff valmistautui upottamaan arvostetun luotsilaitoksen. Luotsit hoitivat tehtävänsä kunniakkaasti ja uhrautuvaiseen tapaan. Kaikki palveluksessa olleet luotsit sekä majakan sumutorven hoitaja irtisanoutuivat. Kaksi luotsioppilasta oli merellä harjoittelussa ja vapautettuna käytännön kokemuksen kartuttamista varten. Kun he myöhemmin palasivat, toinen jätti tehtävänsä. Kaiken kaikkiaan yksitoista miestä riskeerasi tulevaisuutensa eroamalla virastaan.

He olivat:

• Luotsivanhin, merikapteeni J.W. Mattsson, Finströmin pitäjästä Ahvenanmaalta
• Vanhemmat luotsit: Anders Leander Sundqvist, kalastajan poika Öjasta; Viktor Lindell, luotsivanhimman poika Alavetelistä; ja Ernst Leander Sund, luotsin ja kalastajan poika Gamla Karlebystä.
• Nuoremmat luotsit: Karl Elis Harald, luotsin poika Rödsöstä Kaarlelasta, hänen veljensä Johan Otto Harald ja Matts Verner Mattsson, talonpojan poika Kaustarista Kaarlelasta.
• Luotsioppilaat: Ernst Alexander Mattsson, Matts Vernerin veli; Frans Frithiof Ferdinand Friberg, ruukuntekijän poika ja Gamla Karlebyssä sijaitsevan oppikoulun päästötodistuksen saanut; sekä Karl Viktor Sund, luotsin poika ja Lennart Sundin veljenpoika.
• Sumutorven hoitaja ja konemestari Wilhelm Lindberg etelä Suomesta.

Lennart Sund, Verner Mattsson ja Karl Sund olivat asemapaikalla Trullögrundissa, kun taas kahdeksan muuta työskentelivät Tankarissa. Sundqvist ja Lindell olivat aloittaneet luotsioppilaina jo vuonna 1893 ja saaneet ohjaustodistuksensa vuosina 1897 ja 1899.

Vastustus venäläistämistä vastaan

Monenlaisia huhuja liikkui venäläisistä luotseista, jotka tulisivat ottamaan irtisanoutuneiden paikat. Tankarin ja Trullögrundin luotsit tekivät varmuuden vuoksi kaiken voitavansa, jotta lakko olisi mahdollisimman tehokas. Talveksi jääneet väylämerkit katosivat kauniina ensimmäisinä avovesi öinä. Venäläisten piti itse merkata Tankarin reittinsä.

Sitten saapuivat seuraajat – Kaspianmeren luotsit. Heitä kutsuttiin sillä nimellä, koska osa heistä oli aiemmin palvellut Kaspianmerellä. Oikeasti he olivat peräisin Suur-Venäjältä, Baltian maista ja Puolasta. Näille vieraille miehille ei suinkaan ollut helppoa navigoida Ykspihlajan matalilla ja kivikkoisilla vesillä, ja heidän ”oppiaikansa” olisi ollut hyvin pitkä, elleivät muutamat paikalliset olisi antaneet houkutusten; kopeekkien ja ruplien, taivutella itseään avustamaan. Karilleajon riskiä ei silti saatu poistettua.

Luotsilakko alkoi tuntua paitsi irtisanoutuneiden luotsien kukkaroissa myös Gamla Karlebyn kauppiaiden lompakoissa. Kaupungin kauppayhdistys nosti esille kysymyksen kunnallisen luotsilaitoksen perustamisesta ja haki tarkoitukseen 16 000 markan määrärahaa. Kaupunginvaltuusto kuitenkin katsoi, että hakemus haiskahti liikaa suhdannepolitiikalta, ja hylkäsi sen.

Irtisanoutuneiden luotsien kohtalo

Mitä sitten tekivät Tankarin ja Trullögrundin luotsit, jotka olivat jääneet tyhjän päälle? He eivät saaneet kunnallisia avustuksia. Ei, he olivat miehiä, jotka kestivät kohtalonsa. Monella heistä oli kyllä vaimo ja lapsia, mutta Suomen rannikkoseutujen asukkaiden ylpeys ei sallinut kerjäämistä.

Jotkut, kuten Leander Sundqvist, Lennart Sund ja Verner Mattsson, hankkivat elantonsa kalastamalla Tankarin ja Trullögrundin vesillä. Useimmat kuitenkin suuntasivat länteen; Amerikkaan,  kokeilemaan onneaan telakoilla, metsissä, kaivoksissa tai kalastamalla Tyynenmeren kaukaisella rannikolla. Viikinkien jälkeläiset Sundqvist ja Lindell ilmiannettiin väylämerkkien ”muokkauksestaan”, mutta asia jäi vain kuulusteluihin. Lindell, jota myöhemmin varjostettiin, pakeni kirkkaana kesäkuun yönä belgialaisen propsihöyrylaivan kyydissä. Laiva lähti Ykspihlajasta.

Eräs ”vapaaehtoisista” paikallisluotseista tarjosi kapteenille apuaan, mutta tämä vakuutti pärjäävänsä. Höyrylaiva lähti satamasta 12. kesäkuuta kello yksi yöllä hiljaisella vauhdilla. Laiturilla seisonut tullitarkastaja Smedlund ymmärsi todennäköisesti tilanteen, mutta ei sanonut mitään. Entinen luotsi Lindell, joka seisoi komentosillalla, oli tarkkana laivan vauhdin kanssa, jotta voisi hämätä venäläisiä.

Täsmälleen vuosi myöhemmin hän palasi, mutta harva tiesi, että hän oli käynyt Amerikassa. Hän oli työskennellyt sahalaitoksella ja telakalla sekä kalastanut Oregonin rannikolla yhdessä entisen työtoverinsa Elis Haraldin kanssa.

Konemestari Lindberg oli irtisanoutumisensa jälkeen siirtynyt Etelä-Suomeen ja ryhtynyt hinaajalaivan koneenkäyttäjäksi. Kun luotsioppilas Frans Friberg palasi meripalveluskomennukseltaan, hän erosi kuten muutkin. Hän kuitenkin jäi toistaiseksi kotikaupunkiinsa maihin.

Suomi itsenäistyy

Aika kului. Kesällä 2013 Tankariin saapui lisää venäläisiä, nimittäin sotilaskomento, jolle kaikkien kalastajien oli silloin tällöin ilmoittauduttava. Samana kesänä Trullögrund lakkasi olemasta luotsipaikka. Syksyllä 1914 syttyi maailmansota. Pian Gamla Karleby ulkosatamineen sai venäläisen varuskunnan. Kaiken varalta venäläiset laskivat puhelinkaapelin Ykspihlajan ja Tankarin välille merenpohjaan – tämä oli ainoa hyödyllinen asia, jonka he seudulla tekivät.

Ykspihlajasta oli tullut erityisen tärkeä kauttakulkusatama, jonka erinomaisilla piilopaikoilla säilytettiin vaarallista sotakauppatavaraa enemmän kuin ihmiset osasivat aavistaakaan. Tankarin sotilaskomento joutui enemmän kuin kerran pelon valtaan. Suurin järkytys venäläisille koitti kuitenkin ”Svabådanin” jälkeen vuonna 1917, kun he joutuivat kohtaamaan tosiasian, joka aloitti Suomen vapaustaistelun. Seudun ”kaspialaiset” luotsit erotettiin, ja joku joutui jopa menettämään henkensä.

Entinen luotsiharjoittelija Frans Friberg palasi kotiin jääkäripataljoonan mukana ja osallistui ansiokkaasti vapaussotaan upseerina. Kun ensimmäinen avovesikausi koitti vapauden vuonna 1918, Suomen merenkulkuhallitus lähetti kutsun kuudelle erotetulle luotsille, jotka kamppailivat niukan toimeentulon puolesta – aina Pohjois-Amerikkaan asti menivät sähkeet. Tarvittiin kokeneita ja luotettavia miehiä, kun Suomi astui itsenäisten valtioiden joukkoon. Näin monet erotetuista Tankarin ja Trullögrundin luotseista jatkoivat työtään siitä, mihin he maaliskuussa 1912 jäivät.

Vanhemmat luotsit A.L. Sundqvist, V. Lindell ja E.L. Sund sekä nuoremmat luotsit M.V. Mattsson palasivat virkaan vuonna 1918, nuorempi luotsi K.E. Harald seuraavana vuonna ja luotsiharjoittelija E.A. Mattsson vuonna 1920. Kaikki sijoitettiin Tankariin.

Yhdysvaltoihin jäivät vanhin luotsi, merikapteeni J.M. Mattsson, nuorempi luotsi J.O. Harald ja luotsiharjoittelija K. Sund. Sumuviheltäjän hoitaja W. Lindberg sai vastaavan tehtävän Gråharan majakalla.

Entä sitten?

Luotsi Lennart Sund, joka oli maissa noussut kaupungin ruotsalaisen työväenyhdistyksen tärkeäksi tukipilariksi – muun muassa sen rahastonhoitajaksi ja suosituksi harrastajanäyttelijäksi – kuoli vuonna 1919 jättäen jälkeensä lesken ja kaksi lasta.

Jääkärikapteeni Frans Friberg jatkoi vapaussodan jälkeen toisella puolella rajaa Venäjää vastaan ensin Amerikan Punaisen Ristin edustajana ja myöhemmin ulkoministerimme lähettiläänä Etelä-Karjalassa. 11. joulukuuta 1921 päättyi hänen suoraviivainen ja sankarillinen elämänsä Kellomäessä lähellä Systerbäckissä, kun luoti osui hänen otsaansa. Karjalan kannaksen syvässä hiekassa, korkeiden kruunumetsien mahtavan huminan alla, lepää tämä kansanomainen, rehellinen ja urhoollinen rintamasotilas Suomen upseerin univormussa. Karjala-lehden otsikko hänen kuolinilmoituksessaan tiivisti hänen muistonsa: ”Repolan keisari kuollut”.

Tankarin luotsit

Sillä välin Tankariin oli nimitetty uusi luotsivanhin, A.L. Sundqvist, joka pysyi tehtävässään 12. huhtikuuta 1935 asti, jolloin hän erosi pyynnöstä sairausloman vuoksi. Luotsijakopäällikkö N. Viljanen totesi hänen työstään seuraavaa:

”Luotsivanhin Sundqvist on pitkän palvelusaikansa aikana velvollisuudentuntoisesti ja tunnollisesti sekä kaikin tavoin kiitettävästi hoitanut tehtävänsä.”

Ja entä sitten? 58-vuotias V. Lindell seisoo yhä komentosillalla, samoin luotsit K.E. Harald ja M.V. Mattsson sekä apuluotsi E.A. Mattsson. Kapteeni J.M. Mattsson, entinen luotsivanhin, on nyt asettunut eläkkeelle laivurina ja asuu kotipitäjässään Ahvenanmaalla. Entinen sumusireenihoitaja Lindberg on eläkkeellä ja asuu Suomenlinnassa.

Jos joku haluaa tietää lisää Tankarin ja Trullögrundin luotseista ja samalla kokea aidon maantieteellisen tunnelmakuvan, hänen tarvitsee vain suunnata Ryssjebergille Silverstenbukteniin, Harrbådan ja Gråskärbådanin välillä. Siellä, kallioniemellä, seisoo parin pienen mökin ohella tyypillinen ruotsinkielisten pohjanmaalaisten kalastajamökki varastoineen ja kalastusvälineineen ulkona sekä vieraanvaraisuus sisällä. Siellä vietti eläkkeellä oleva luotsivanhin Anders Leander Sundqvist koko sen ajan, kun Gamla Karleby edustan vedet ovat avoinna.

Sundqvistilla on pieni mökki kaupungissa, mutta vanhan merenkävijän on mahdotonta hengittää kaupungin pölyä, kun tarjolla on raikasta meri-ilmaa. Ja vielä yksi asia: seistessään kalliollaan ja katsellessaan Ykspihlajan väylää, hän näkee oikealla vilauksen Trullögrundista, jossa on juuri rakennettu 20-metrinen betoninen johtovalo, ja vasemmalla Tankarin siro rautamajakka, joka kohoaa Perämeren ylle.

Tämän artikkelin kirjoitti Allan Sandström vuonna 1937.

Artikkeli julkaistiin sanomalehti Österbottningenin etusivulla 3.8.1937, ja K.E. Haraldin perhe (vanhemman luotsin Elis Haraldin perhe) säilytti sen. Pojanpojan Bjarne Haraldin tytär Majvor Harald välitti artikkelin Pro Tankarille vuonna 2012, kun tapahtumista oli kulunut 100 vuotta.

Österbottningen-lehti ilmestyi vuosina 1883–2008, ja se oli Kokkolan seudun paikallislehti (aiemmin Gamla Karleby ympäristöineen).

Mitä tulee Tankarin koko luotsiaseman ja majakkahenkilökunnan irtisanoutumiseen maaliskuussa 2012, irtisanomiset olivat osa koko maan kattavia. Irtisanoutuminen koski 640 työntekijää (56 %) yhteensä 1 140 työntekijöistä eri tehtävissä.