Sointu kävi läpi kaikki vaihtoehtoiset mökinpaikat. Hän testasi niitä istumalla eri säissä, tuulisilla ja aurinkoisilla ilmoilla, ja arvioi missä olisi lämpimintä ja tuulelta suojaisinta.
Sitten tapahtui: jompikumpi heitti ilmaan ajatuksen, että olisi mukava tavata koko silloinen porukka vielä kerran yhdessä.
Tankarbon, kutterförare Göran Wennman berättar här om sina möten med presidenterna.
Joulukuun kuudennen päivän aamuna 1915 Sylfid lähti kohti – määränpää selvisi miehistölle vasta matkalla – Kap Kaupunkia. Joulukuun kuudes on mummini syntymäpäivä. Hän täytti tuolloin 24 vuotta. Samana päivänä keskellä yötä he joutuivat keskelle monologiesityksessä kerrottua pyörremyrskyä.
Kaikki ”vanhat saarelaiset” muistavat Soinnun, joka käytännössä asui Tankarissa jäiden lähdöstä myöhäiseen syksyyn aina ensikäynnistään viimeiseen käyntiinsä asti vuonna 2003.
Kerstin ja Göran Wennmanilla on ollut oma kesäpaikka saaressa vuodesta 1975. Tässä he kertovat miten löysivät paikan ja mitä saari heidän perheelle merkitsee.
Kesäkuun alussa 1962 Aarne aloitti Tankarin aseman luotsina, 1.9.1966 alkaen virkaa tekevänä luotsivanhimpana
Sukella 1900-luvun alkuvuosikymmenille Tankarin kiehtoviin tarinoihin majakanvartioiden elämästä saarella.
Luotsintytär Sirkka Kalskela, melkein 8 vuotta kirjoitti heinäkuussa 1954 mitä tapahtui kesäpäivänä saaressa.
Minun lapsuuteni aikaan saaressa kesät asuvien lasten määrä vaihteli 10 - 20 välillä. Oli eri ikäjakautumia, joilla oli omat leikkinsä mutta paljon oli myös kaiken ikäisille sopivia yhteisiä pelejä ja leikkejä.

