Minun sielunmaisemani – Katariina Tervola (os Lindell)
Muistoja lapsuuden kesistä saaressa
MINUN SIELUNMAISEMANI
Katariina Tervola o.s. Lindell
Ensimmäinen kesäkoti
Viisivuotiaana menin eka kertaa Tankariin kesällä 1954. Lähdimme Ohtakarista jossa isäni oli aluksi luotsina. Menimme omalla veneellä sieltä koko perhe. Meille oli helpompaa mennä suoraan meritietä Himangalta Ohtakarin kautta Tankariin. Meillä oli puinen avovene noin 7 metriä pitkä. Veneessä oli keskimoottori ja masto sekä purje, jotka auttoivat etenemistä mikäli moottori olisi jostain syystä pysähtynyt keskellä avaa ulappaa! Me lapset nukuimme välillä ja söimme äidin valmistamia herkullisia eväitä, joten merimatka kului nopeasti ja olimmehan tottuneet venematkoihin jo vauvasta asti. Merimatka kesti ainakin neljä tuntia ja kesäaikaan merellä oli ihanaa ja lämmintä matkustaa. Jos kylmä tuuli puhalsi, oli ihanan lämmintä kääriytyä harmaaseen 40–luvun vilttiin, jossa ”koristeena” musta ja valkoinen raita toisessa päässä. Isä sanoi sitä ”valtion filtiksi” ja se tuntui lapsena hienolta.
Muistan kun saavuimme Tankariin niin siellä sataman rannassa oli pieni Tapsa-poika meitä vastassa ja neuvomassa mistä paikkamme löytyi ja mihin mökkiin mennään asumaan. Me lähdettiin polkua pitkin ylös majakanmäelle päin, kunnes tultiin majakalle. Majakan takana näkyi mökki, joka olikin oikeastaan talo. Isä oli jo vähän kunnostanut ja siivonnut huoneita, joten meidän oli hyvä asettua sinne asumaan.
Siitä tuli meidän kesäkoti, jossa perheemme asui neljä kesää. Sitä sanottiin ”nautofoonitaloksi” silloin, koska siellä oli yläkerrassa sumusireenit eli metallista tehdyt torvet jotka hälyyttivät, kun oli sumua. Ne laitettiin päälle sumuisina päivinä ja öinä, että laivat osasi arvioida suuntansa. Tosin niitä ei siihen aikaan enää käytetty kun me siinä talossa asuimme.
Alakerrassa oli kaksi huonetta. Iso keittiö, jossa oli kodikas puuhella. Siellä äiti leipoi pullat ja leivät, hyvä kokki kun oli. Toinen huone, eli makuuhuone oli myös aika tilava. Siellä asuessamme saimme vielä pikkuveljen, joten meitä lapsia oli kaikkiaan viisi.
Aamuaurinko paistoi lämpimästi talon portailla. Meillä oli tapana istuskella portailla ja lauleskella yhdessä. Äiti nautti laulamisesta ja hän opetti meille jo pienenä ollessamme kaikki kauniit kesälaulut, jotka kertovat merestä ja luonnosta! Kun ne laulut on jo lapsena oppinut ne ei koskaan unohdu eikä myöskään se iloa tuottava tunne ja lämmin tunnelma, minkä yhdessä laulaminen sai aikaan pienen lapsen mieleen ja sydämeen!
Sitten muutimme vuonna 1958 omaan mökkiin jonka isä osti entiseltä luotsilta. Siitä tuli meidän perheemme ikioma kesäkoti pitkäksi aikaa. Sehän oli saaren itä- eteläisellä ja suojaisella puolella ja mikä ihaninta, että nyt lähin ranta oli suojainen ja lämmin. Siellä meidän lasten ja miksei aikuistenkin oli mukava uida ja leikkiä ja puuhastella kaikenlaista. Siinä mökissä on asuttu siitä saakka kaikki kesät ja asutaan edelleen jo neljännessä sukupolvessa.
Leikkikaveri naapurinmökissä
Majakan mäellä oli naapurimökissä melkein samanikäinen tyttö, josta tuli minun paras kaveri. Mökkiemme välillä oli pieni polku ja matkaa noin 50 m.
Ystäväni kanssa ”keitettiin” eli tehtiin saippua-pyykkipulveri-vesi-kasvis-kukka mössöjä, joita vaahdotettiin kepeillä vaahdoksi. Niistä tuli milloin mitäkin ruokaa ja maitoa, kermaa. Keksittiin mielikuvituksissamme mitä se oli jota muka ”myytiin” sitten. Meidän tekeminen liittyi siis kaikki jollakin tavoin aina luontoon tai mereen.
Oli se ihanaa aikaa. Parasta siinä oli se tekeminen ja kun sai lotrata vedellä. Pikkukaloja otettiin kiinni ja ne laitettiin lasipurkkeihin joissa oli vettä. Niille annettiin ruuaksi meriheinää ja pullan palasia.
Meillä kaikilla oli mökeissä vintti, jonka kattoon sade ropisi ihanasti. Sadepäivinä leikimme paperinukeilla ja luimme Aku Ankka – lehtiä. Lehdistä leikattiin mm. filmitähtien kuvia ja laitettiin ne vintin seinille. Niitähän oli vintin seinät täynnä ja myös vessojen eli ulkohuussin seinissä.
Isompana kiersimme saarta aivan rantoja pitkin. Ulkona saattoi kulua monta tuntia kun hypeltiin kiveltä kivelle. Välillä kahlattiin vedessä ja kerättiin, mitä kaikkea meri oli rantaan tuonut; puita, laudan kappaleita, verkon riekaleita, hattuja, pikkusia laivoja, pullopostia ym. Välillä kävimme uimassa ja siitä vaan liukkaalta kalliolta laskettiin veteen.
Pääsimme myös majakanvartijan kanssa majakkaan sytyttämään majakan valoa. Aina ei päästy mutta jos majakanvartija antoi luvan saimme tulla majakkaan ylös asti. Juosten me kiipesimme kilpaa ylös ja juosten myös alas rappusia. Kukaan ei kaatunut eikä loukannut ainakaan pahemmin.
Isän työ ja vanha luotsitupa
Vähän vanhempana saimme mennä laivaa vastaan. Kun laiva tuli sieltä aavalta mereltä ja otti Tankarista luotsin saimme mennä mukaan luotsikutteriin ja seurata kun luotsi kiipesi kutterin kannelta laivaan narutikkaita pitkin laivan kannelle saakka. Joskus äitikin saattoi olla mukana kun olimme pienempiä.
Saarella oli paljon lapsia ja meille tuli aina kova kiire satamaan koska kaikkia ei tietenkään voinut ottaa mukaan samalla kertaa. Me seurattiin oliko laiva tulossa ulapalla tai oliko luotsilippu nostettu salkoon luotsituvan lipputankoon. Tankoon ilmestyi puna-valkoinen luotsilippu jolloin laivassa tiedettiin että laiva oli huomattu ja että luotsi ja luotsikutteri oli tulossa.
Luotsitupa oli silloin se vanha luotsitupa ja siellä oli tunnelmaa. Muistan sen tuoksun tai paremminkin hajun, kun astui ovesta sisään. Kalustuksesta on jäänyt parhaiten mieleen kiikkutuoli ja pitkä puupenkki, jossa vahti otti torkkuja ollessaan yövuorossa tai päivävuorossa. Siinä oli yksi huone jota sanottiin luotsituvaksi ja eteisestä mentiin huoneissin missä luotsit yöpyivät ja asuivat. Luotsit tosiaan asuivat siellä paljon syksyisin ja keväällä kun perheet olivat mantereella ja me lapset koulussa.
Olimme paljon myös isän kanssa tuvalla kun hän oli vahtivuorossa. Siellä oli seinällä iso taulu johon liidulla kirjoitettiin laivan nimi, siis mikä laiva oli tulossa. Laivoja tuli ympäri maailmaa joten tietysti englannin, saksan ja ruotsin kielen taidot ilman muuta piti hallita, jotta tuli toimeen vaativassa työssä. Laivasta ilmoitettiin radiopuhelimella mm. eri maista tulevien laivojen nimet ja saapumisajat. Liikenne oli kansainvälistä jo silloin. Lapsena oli hienoa ja jännittävää kuunnella kun isä puhui vieraita kieliä ja me oltiin tosi ylpeitä isästä ja hänen ammatistaan.
Vaikka siellä ulkomerellä oli aina merenkäyntiä ja usein kovakin myrsky, oli luotsin hypättävä kutterista laivan narutikkaille ja laivasta narutikkailta kutteriin. Se oli jännittävää elämää ja isällä oli sekä vaarallinen että vastuullinen työ.
Oli myös kiva olla isän kanssa vahdissa kun sai kiikarilla katsoa näkyikö jo laivaa kaukana merellä. Tuvalla oli isot ja hienot kiikarit ja sitten sellaiset pienemmät joita lapset saivat käyttää.
Muistan myös sen päivän kun pääsin isän mukaan laivalla Ykspihlajasta Tankariin ja sehän oli tosi jännittävää. Muistan että oli hienoa katsella sieltä laivan komentosillalta alas merelle. Jäi myös mieleen, kun laivassa tarjottiin kahvia, mustaa kahvia, ei ollut kermaa. Ajattelin että kyllä pystyn sen juomaan kun olen kerran päässyt isän mukaan laivaan. Jännitti koko ajan että miten niitä köysitikkaita mennään alas laivasta ja sitten luotsikutteriin siellä merellä. No, isä meni edellä ja minä perässä. Isän perässä oli kuitenkin turvallista tulla laivasta kutteriin ja hyvin selvisin. Jännittävää ja ihanaa se tietenkin oli.
Jääkellari ja ruokien säilytys
Siihen aikaan, kun olimme lapsia mökeissä ei ollut vielä sähköä eikä jääkaappeja.
Maitoa ja muita kylmää tarvitsevia ruokatarvikkeita säilytettiin jääkellareissa.
Kun isät olivat talviaikaan saaressa vahtivuorossa, he sahasivat jääsahalla isoja jäälohkareita. Sitten he kuljettivat ne reellä pieneen latoon. Ladossa oli sahajauhoja pohjalla valmiina ja jäälohkareet laitettiin sahapurun päälle sekä peitettiin kokonaan sahapurulla! Ladon keskelle tehtiin kannelliset puulaatikot ja nekin ympäröitiin sahapurulla. Siten jäät pysyivät koko kesän kylminä ja samoin ”maitohinkit”, kannut yms.ruokatavarat säilyivät hyvin.
Syysmyrksy Tankarissa syyskuussa 1959
Tankkarin saari on ulkosaari keskellä merta. Siellä usein tuulee ja aallokko on voimakasta.
Myös joka syksy siellä on tosi rajuja syysmyrskyjäkin! Sellainen myrsky oli myös vuonna 1959 elo-syyskuun vaihteessa. Erittäin voimakas myrskytuuli riehui monta päivää lakkaamatta. Se kaatoi puita ja irrotti laitureita ja veneitä laitureista! Tuulen voimakkuus vain lisääntyi joka päivä! Meidän lastenkin oli oltava sisällä mökissä, kun ulkona myrsky kaatoi puita ja oksat lentelivät tuulen mukana. Meidän oli yritettävä ajankuluksi leikkiä ja keksiä tekemistä. Onneksi mökin vintiltä löytyi Pekka-kortit ja niillä pelattiin Mustaa-pekkaa, Sianrinkiä ja Puistutusta yms. Me tytöt leikimme myös paperinukeilla ja piirsimme niille uusia vaatteita.
Yhtenä aamuna, kun myrsky näytti vähän tyyntyvän, saimme mennä ulkoilemaan mökin pihalle. Meidän 3-vuotias pikkuveli joutui kuitenkin jäämään äidin kanssa sisälle! Hän jäi katsomaan ikkunasta, että vieköhän myrskytuuli meidät mukanaan. Pikkuveli kiipesi tuolille ja katseli ulkona riehuvaa tuulta ja myrskyävää merta! Vähän ajan kuluttua kuului tuolilta huuto ”voi taatana, nyt tuo Tantamaan vettakin kaatui”! Tottahan se olikin, kun naapurin ulkovessa oli myrskytuulen voimasta kaatunut polulle kallioiden vierelle!
Saariretki ja marjastus
Tankkarin saaren eteläpuolella on Öjan saaristo, jossa on useita kalliosaaria ja myös hyviä marjaisia metsiä.
Vaikka saaret ovat myöskin kalliosaaria niin siellä kasvaa havupuita. Osassa saarista on havumetsiä, joissa kasvaa sammalmättäitä ja niistä metsämarjat ovat saaneet lisää kasvualustaa ja ravinteita sekä kosteutta kasvamiseen. Usein, kun isällä oli luotsin työstä vapaapäivä, meillä oli tapana lähteä lähisaaristoon veneajelulle. Samalla retkellä kävimme marjastamassa ja kalastamassa. Mukaan otettiin aina evästä: leipiä, juustoa, mehua ja lenkkimakkaraa yms., jota paistettiin nuotiolla! Yleensä isä laski verkot rannan läheisyyteen ja useimmiten sieltä saatiin vielä ahventa, siikaa tai haukea yms. nuotiossa paistettavaksi. Merivesikaffit ja kaakaot valmistuivat myös nuotiotulella ja maistuivat makoisilta!
Heinäkuussa mustikat alkoivat jo kypsyä ja vadelmia sekä viinimarjoja löytyi myös. Muutaman viikon kuluttua saimme poimia samoista saarista kypsiä puolukoita! Samoin viinimarjat ja suomuuraimet eli lakat olivat jo kypsiä. Pian oli marjoja jo talvenkin varalle. Meitä oli monta poimijaa. Pienimmät veljet poimivat pikku mukilliset ja saivat sitten leikkiä ja uittaa pikku laivojaan. Me tytöt olimme jo isompia ja jaksoimme keskittyä marjojen
poimintaan vähän pidemmän aikaa. Marjastuksen välissä käytiin tietenkin uimassa. Äiti ja isä olivat nopeita ja ahkeria marjanpoimijoita!
Eräässä Öjan saaressa oli aina kesäisin lehmiä laitumella, niinpä me kävimme samalla venereissulla niitä siellä katsomassa ja joskus saimme ostaa sieltä maitoakin. Meiltä tankkarilaisilta perheiltä saattoi maito välillä loppua, kun kaikki ruokatavara oli haettava veneellä Ykspihlajan tai Kokkolan kaupoista. Kotimatkalla Tankariin omalle kotimökille pienimmät veljet nukahtivat ja me laulettiin äidin opettamia kesäisiä merilauluja! Kotona mökillä äiti laittoi tulen hellaan ja keitti marjasoppaa sekä riisipuuroa…ja kyllä se maistuikin makoisalle!
Purjehtiminen
Isompana me sitten harjoittelimme purjehtimista pienellä puujollalla eli soutuveneellä, johon isä oli tehnyt maston. Purjeena toimi hyvin vanha tiivis filtti tai vanhasta purjeesta tehty pienempi purje. Oli mahtava tunne, kun tuuli otti purjeeseen, ja vene lipui hiljaa tuulen voimalla eteenpäin. Kun pääsimme aallonmurtajan ohi alkoi vauhti kiihtyä ja joskus vähän liikaakin, mutta nautinto oli sanoinkuvaamatonta. Myös omalla moottoriveneellä saatiin opetella ajelemaan. Olihan jännittävää ohjata itse venettä ja ilo oli suuri, jos onnistuimme saamaan moottorin käyntiin.
Siihen aikaan kalaa tuli paljon, isä kalasti vapaa aikanaan verkoilla, äiti oli soutajana ja me lapset veneen pohjalla istumassa. Isä kalasti myös talvella. Hänellä oli verkot jään alla. Molemmissa päissä verkkoja oli avannot josta hän koki verkot ja otti kalat talteen.
Sielunmaisemani
Uiminen ja lämpimät rantakalliot ja monipuolinen kesä elämä saaressa täynnä mielikuvitusta ja iloa – ihana lapsuus meren keskellä! Elämä kallioilla, leikit merituulessa, pääskysten liverrykset ja kukkasten tuoksut! Juosten tai hyppien kuljimme peräkkäin kuumia marjanvarsien reunustamia polkuja pitkin – ah niitä tuoksuja! Ihana lapsuus luonnon helmassa ei koskaan unohdu. Meidän juuret ovat siellä syvällä Tankarin kallioiden koloissa eikä nämä muistot koskaan häviä.
Katariina Tervola
Bild 1 Katariina Tervola
Meillä oli oma vene jolla tulimme koko perhe Tankariin kun koulu oli päättynyt.
Bild 2 Katariina Tervola
Vasemmalta; Katariina, Anna- Maija ja Osmo selässä, Timo.
Bild 3 Katariina Tervola
Oikealta; Isosisko Anna-Maija, isä Leo, Katariina, Helli- täti ja hänen sylissään Osmo, Timo ja Leena-serkku.
Bild 4 Katariina Tervola
Purjehtimassa Osmo edessä ja Timo ruorissa.
Bild 5 Katariina Tervola
Kati Tervola lapsena saaressa, josta tuli hänen sielunmaisemansa.
Minnen från barndomens somrar på holmen
MITT SJÄLSLANDSKAP
Första sommarhemmet
Som fem- åring kom jag första gången till Tankar sommaren 1954. Vi for från Ohtakari där min pappa först var lots. Vi for därifrån med egen båt hela familjen. Det var lättare för oss att fara havsvägen från Himango via Ohtakari till Tankar. Vi hade en röd öppen båt som var ca 7 meter lång. Den hade inombordare och en mast och ett segel som hjälpte vår framfart ifall motorn skulle ha stannat under på öppet hav. Vi barn sov ibland och ibland åt vi mammas smakliga färdkost. Vår havsresa gick snabbt och vi hade vant oss med båtfärder sedan vi var små. Havsresan räckte åtminstone fyra timmar men på sommaren var det varmt att färdas till sjöss. Om det blåste kalla vindar var det skönt att vira in sig i 40 – tals gråa filtar med vita räder i ena ändan. Pappa kallade dem för ”statens filtar” och det lät fint.
Jag kommer ihåg att då vi kom till Tankar så mötte oss där på stranden en liten pojke som kallades Tapsa och han visste var vi skulle hitta vårt ställe. Vi gick uppför en stig som ledde uppför fyrbacken tills vi kom till fyren. Bakom fyren syntes en stuga som egentligen var som ett hus. Pappa hade i förväg lite renoverat och städat rummen så det var bra för oss att komma dit.
Det blev vårt sommarhem, där vår familj bodde fyra somrar. Man kallade det för ” nautofonhuset” därför att det i övre våningen fanns dimsirener eller av metall gjorda horn som ljöd då det var dimma. Man satte i gång dem dimmiga dagar både dag och natt, så att fartygen kunde orientera sig. Men då när vi bodde i huset användes de inte mera.
I nedre våningen fanns två rum. Ett stort kök, där det fanns en hemtrevlig vedspis.Där bakade mamma som var en bra kock både bulla och bröd. Det andra rummet som fungerade som sovrum var också rymligt. Medan vi bodde där fick vi ännu en lillebror så vi var alltsom allt fem barn.
Morgonsolen lyste varmt på husets trappa. Vi hade som vana att sitta på trappan och sjunga tillsammans. Mamma njöt av att sjunga och hon lärde oss redan som små alla vackra sommarsånger, som berättade om havet och naturen. Då man lärt sig sångerna som barn så glömmer man dem aldrig och inte heller glömmer man den glädje och den varma stämningen som den gemensamma sången fyllde det lilla barnets sinne och hjärta med.
Sedan flyttade vi år 1958 till en egen stuga som pappa köpte av en annan före detta lots. Den blev vår familjs alldeles eget sommarhem för långa tider. Den ligger sydost och mera i lä och det bästa var att nu var närmaste stranden både i skydd och varm. Där var det roligt för oss barn och för vuxna också att simma, leka och göra allt möjligt.
I den stugan har vi bott ända sedan dess alla somrar och vi bor fortfarande i fjärde generationen där.
Lekkamraten i grannstugan
På Fyrbacken hade vi i grannstugan en nästan lika gammal flicka som jag. Hon blev min bästa vän.Mellan våra stugor fanns en liten stig och mellan oss var det ca 50 meter.
Med min vän ” kokade” vi två-tvättpulver- vatten- växt- blomma- blandningar, som vi rörde till skum med käppar. Av dem blev det olika rätter eller mjölk och grädde. Vi fantiserade vad det kunde vara och så ” sålde ” vi det. Det vi gjorde hörde ihop med naturen och havet.
Det var en underbar tid. Bäst var det att man fick klotta med vatten. Vi fångade små fiskar och satte dem i glasburkar med vatten. Vi matade dem med sjögräs och bullabitar.
Vi hade alla vindar på stugorna och då det regnade lät det fint. Under regndagarna lekte vi med pappersdockor och så läste vi Kalle Anka. Från tidningar klippte vi bilder av filmstjärnor och satte dem på väggarna på vindsvåningen. Det var fullt med bilder på vindsvången och vi klistrade dem också på utetupparnas väggar.
Som lite äldre gick vi runt holmen vid strandlinjen.Vi var flera timmar ute och hoppade från sten till sten. Ibland vadade vi i vattnet och samlade på allt som havet hade fört till stranden; ved, brädbitar, rester av nät, hattar, småbåtar, flaskpost mm. Mellan varven simmade vi och rutchade ner för de hala klipporna i havet.
Vi fick också går med fyrvaktaren upp i fyren och tända fyrlyktan. Inte varje gång men om vi fick komma med fick vi komma ända upp. Vi sprang tävlande upp och ner kom vi på samma sätt. Ingen föll och ingen skadade sig nämnvärt.
Pappas arbete och den gamla lotsstugan
Då vi blev lite äldre fick vi följa med och möta fartygen. Då fartyget kom på det öppna havet för att ta emot lots fick vi följa med i lotskuttern och se på då lotsen klättrade uppför repstegen ombord. Ibland kunde mamma också komma med då vi var yngre.
På ön fanns många barn och vi fick alltid bråttom ner till hamnen för alla kunde inte komma med på samma gång. Vi följde med och tittade om vi såg något fartyg ute till havs eller så såg vi om lotsflaggan var hissad vid lotsstugan. En rödvit flagga hissades så att man på fartyget så att lotsen sett fartyget och att lots och lotskutter var på väg. l
Lotsstugan var då den gamla lotsstugan och där var det fin stämning. Jag kommer i håg doften eller rättare sagt lukten, då man steg in i stugan. Av möblemanget minns jag bäst gungstolen, och en långbänk där vakten låg och slumrade till då han höll natt – eller dagvakt. Det fanns ett rum som vi kallade lotsstugan och från tamburen kom man till rummen där lotsarna bodde och sov. Lotsarna bodde där ofta under höstarna och vårarna då familjerna var i land och barnen i skola.
Vi var mycket med pappa i lotsstugan då pappa var vakt. Där fanns på väggen en stor tavla där vi med krita skrev fartygens namn, alltså vilket fartyg var på väg. Fartygen kom runtom från världen så man måste kunna engelska, tyska och svenska i det krävande lotsyrket. Från fartygen meddelade man fartygets namn och beräknade ankomsttid via radiotelefoner. Som barn var det fint att höra pappa tala främmande spårk och vi barn var stolta över honom och hans yrke.
Även om det ofta var sjögång där ute och även stormigt, så måste lotsen hoppa från kuttern till fartygets repstege. Det var spännande och pappa hade både ett farligt och ansvarsfullt yrke.
Det var roligt att vara vakt tillsammans med pappa då man fick titta med kikare om det syntes fartyg ute till havs. I stugan fanns stora och fina kikare och sedan mindre kikare som barnen fick använda.
Jag kommer också ihåg den dagen då jag fick fara med pappa med fartyget från Yxpila. Det var jättespännande. Det var så fint att få titta ner från kommandobryggan. Jag kommer också ihåg att jag bjöds på svart kaffe ombord på båten, det fanns ingen grädde. Och jag tänkte att jag måste nog kunna dricka det då jag fått komma med pappa ombord. Jag spände mej också för hur jag skulle kunna klättra ner för lejdaren av rep till lotskuttern där ute på havet. Det var dock tryggt att klättra ner efter pappa till kuttern och jag klarade mej bra. Det var både spännande och härligt.
Iskällaren och förvaringen av maten
Då när vi var små hade vi inte el i stugan och inte heller kylskåp. Mjölk och annan mat som behövde förvaras kallt förvarades i iskällaren. Då papporna var vintertid och hade vaktturer på holmen, sågade de stora isblock med issåg. Sedan förde de dem med släde till ett litet förråd. Där fanns färdigt sågspån på bottnen. Sedan lades isblocken på sågspånen och sedan täckte man ytterligare med sågspån. På så sätt hölls isen hela sommaren nerkyld och även mjölkhinken, kannor och andra matvaror hölls kylda.
Höststormen i Tankar i september 1959
Tankar ligger mitt i havet i yttre skärgården. Det blåser ofta där och vågorna är kraftiga.
Varje höst är det kraftiga stormar. En sådan storm var det också år 1959 i månadsskiftet augusti – september. En väldigt kraftig storm härjade oavbrutet många dagar. Träd föll och bryggor skadades och båtar lossnade från bryggorna. Vindstyrkan ökade dag för dag. Vi barn måste hållas inomhus, eftersom träd föll och grenar flög omkring. Vi måste för att fördriva tiden försöka hitta på lekar och något att göra. Till all lycka hittades Petter – korten på vinden och vi lekte svarte Petter, Svinring, Skakningar mm . Vi flickor lekte också med pappersdockor och gjorde nya kläder till dem.
En morgon då stormen mojnade lite, fick vi gå ut på gården utanför stugan. Vår 3- åriga lillebror måste stanna inne med mamma. Mamma blev och titta ut genom fönstret ifall vinden skulle ta oss med. Lillabror klättrade upp på en stol och tittade på stormen. Efter en stund hörde från stolen: ”voi taatana, nyt tuo Tantamaan vettakin kaatui”! Och visst var det sant; grannens utetupp stjälpte omkull på stigen bredvid klipporna.
Utfärder och bärplockning
Söderom Tankar ligger Öja skärgård, där finns många bergiga öarn och goda bärskogar.
Fastän öarna är bergiga så växer där barrskog. I en del av skärgården finns barrskog, i andra mosskogar och där har skogsbären fått tilläggsnäring och fukt för att växa.
Ofta då pappa hade ledig dag från lotsandet, så for vi till den närbelägna skärgården med båt. På samma resa både fiskade vi och plockade bär. Vi tog med oss färdkost; bröd, ost, saft och länkkorven stekte vi i brasa. Ofta lade pappa ut näten vid stranden och allt som oftast fick vi ännu abborre, sik eller gädda som vi stekte i brasan. Kaffe gjord på havsvatten och kakao färdigställdes också över elden och smakade gott.
I juli började blåbären redan mogna och hallon och vinbär hittades också. Några veckor senare fick vi plocka lingon från samma holmar. Också vinbären och hjortronen var mogna då. Snart hade vi bär för vintern. Vi var många som plockade. De yngre bröderna plockade en liten mugg och fick sedan leka med sina små båtar. Vi flickor var äldre och orkade fokusera på bärplockningen. Mellan varven simmade vi. Mamma och pappa var snabba och flitiga bärplockare.
På en av öarna fanns det under sommaren kor i bete, så under samma båttur besökte vi ön och ibland fick vi köpa mjölk. För oss tankarfamiljer tog mjölken ibland slut, eftersom man måste hämta all mat med båt från Yxpila eller butikerna i Gamlakarleby. Under hemfärden till Tankar somnade de yngsta bröderna och vi sjöng havssånger som mamma lärt oss. Hemma i stugan gjorde mamma eld i spisen och kokade bärkräm och risgrynsgröt … och det smakade nog gott!
Seglingen
Då vi blev äldre tränade vi segling med vår träjolla eller roddbåt, pappa hade gjort en mast till den. Som segel fungerade en gammal tät filt eller ett segel gjort av ett gammalt segel. Det far en mäktig känsla då vinden tog tag i seglet, och båten stilla drevs framåt. Då vi kom förbi vågbrytaren började farten tillta och ibland också för mycket, men njutningen var otrolig. Vi fick också lära oss att använda vår egen motorbåt. Det var spännande att få styra båten och glädjen var stor om man lyckades få igång motorn.
Den tiden fick man mycket fisk, pappa fiskade under fritiden med nät, mamma rodde och vi barn satt på bottnen i båten. Pappa fiskade också under vintern. Han hade näten under isen. I båda ändorna fanns hål i isen genom vilka han kunde vittja näten.
Mitt själslandskap
Simningen och de varma strandklipporna och det mångsidiga sommarlivet på ön fullt av fantasier och glädje – det var en härlig barndom mitt i havet. Livet på klipporna, lekarna i havsvindarna, svalornas sång och blommors doft! Springande eller hoppande följde vi efter varandra längsmed stigarna – åh dessa dofter! Den härliga barndomen i naturens famn glömmer jag aldrig. Våra rötter är djupt i Tankar klippornas skrevoroch dessa minnen försvinner aldrig.
Teksti ja kuvat / Text och bilder: Katariina Tervola
