1700-luvun tienoilta asti Tankarissa oli Kokkolan porvarien kustantama merimerkki: 11 jalkaa (vajaat 3,5 metriä) korkea kivikummeli, jonka huippumerkkinä oli 20 jalan mittaisen tangon nokkaan kiinnitetty tynnyri. Se oli seudun vanhin merimerkki kauan ennen kuin alettiin rakentaa maamerimerkkejä. Kiviraunio
on edelleen saaren majakkayhdyskunnan pihassa.

Kerrotaan, että lisäksi saarella oli myös kalastajien yksityisesti pystyttämä ”majakka”, jota kutsuttiin nimellä ”lysanhuset” (”valotalo”). Se oli pieni talo, jonka ikkuna oli merelle päin. Lattialla oli tulisija, jossa maissa olijat vuorotellen pitivät tulta. Valo auttoi merenkulkijoita suunnistamaan pimeällä merellä.
Lysanhuset toimi myös yhdyskunnan kokoontumispaikkana.

Vuonna 1825 kivikummelin viereen rakennettiin puinen pooki eli tunnusmajakka, joka oli puinen, punainen ja kaksiharjainen torni. Katonharjan kummassakin päässä oli tangot ja niiden huippumerkkinä tynnyrit.

Ajan mittaan Pohjanlahden merenkulkijat alkoivat kaivata myös Kokkolan edustalle valomajakkaa.

Pohjanmaan luotsipiirin perustaminen vuonna 1848 myötävaikutti majakan perustamiseen Kokkolan edustalle. Tankarin luotsit siirtyivät valtion alaisuuteen. 1880 majakkakomitea ehdotti, että Tankarista luoteeseen päin sijaitsevalle uloimmalle luodolle rakennettaisiin majakka. Paikan vaikeakulkuisuuden
vuoksi päädyttiin kuitenkin rakentamaan majakka Tankarin vanhan puupookin paikalle.

Yleisten rakennusten ylihallitus julkaisi 1887 tarjouspyynnön, jonka mukaan majakan tuli muun muassa olla täysin katettu, 96 jalan ja 6 tuuman korkuinen (valoon asti) torni raudasta, mukaan lukien muun muassa harmaakivialusta, ukkosenjohdatin, kaksinkertainen vaskikatto ja kaksinkertainen lasi, graniittialusta,
täydellinen sisustus rappuineen, öljymaalaus ja sen ”kiinnittäminen wuoreen täyteen kuntoon”.

Urakkatarjouksia majakkaa varten tuli sekä ulkomaisilta että kotimaisilta yrityksiltä. Moninaisten vaiheiden
jälkeen vuoden 1887 lopussa lehdissä kerrottiin, että senaatti oli antanut majakan rakentamisen
helsinkiläiselle Osbergin konepajalle 95 300 markan urakkahinnasta. Hinta sisälsi lyhdyn, mutta ei
valolaitosta. Vuodenvaihteessa uutisoitiin myös, että senaatti oli varannut yleisistä varoista rakentamiseen
200 000 markkaa.
Majakkaan tarvittavat rautaelementit valmisti suomalaisyrityksen sijaan kuitenkin saksalainen alihankkija Carl Stemming & Co Danzigista, mikä kirvoitti välillä kiivastakin keskustelua valtakunnan lehdissä. Majakan rautaelementit laivattiin Tankariin. Osbergin konepaja suoritti majakan elementtien kokoamisen saarella.
Ristikkopalkeista niitattu peltikuorinen torni rakennettiin ilman välitasanteita. Kierreportaita majakassa on 122 askelmaa ja lyhdyn valonkorkeus 27,5 metriä maasta.

Elokuun puolen välin tienoilla 1889 ilmoitettiin, että Tankarin majakka oli valmis ja läpäissyt tarkastuksen. Pienempiä yksityiskohtia oli vielä kesken, eikä myöskään varsinaista valolaitetta oltu ilmeisesti vielä asennettu. Majakka maalattiin punaiseksi ja valkoiseksi. Majakan hoidosta vastasi majakkamestari ja kolme majakanvartijaa. Valo majakkaan sytytettiin ensimmäistä kertaa 15.10.1889.

Majakkaan asennettiin pariisilaisen Henry Lepauten tehtaan valmistama valolaite, joka oli tehokkaimpia, mitä majakoihimme oli siihen mennessä asennettu. Sen valkoinen, vilkkuva valo kantoi 13 meripeninkulman (noin 25 kilometriä) päähän. On epäselvää, oliko varsinainen Lepauten valmistama valolaitos toiminnassa heti alusta lähtien. Elokuussa 1892 lehdissä kerrottiin, että majakkaa on remontoitu ja se on maalattu uudestaan. Haminan Sanomat taas uutisoi 3.11.1893, että luotsilaitosta vastaan oli tehty valitus. Lepaute oli lähettänyt insinöörin ja edustajan Tankarin majakalle asentamaan valolaitosta, mutta torni ei ollut valmis määräaikaan mennessä, joten työt oli voitu tehdä vasta kuukauden päästä majakan keskeneräisyyden takia. Valitus koski turhan Tankarin-matkan aiheuttamia kuluja yritykselle. Lehtijutusta ei selvinnyt, oliko majakassa Lepauten valolaitos vasta vuodesta 1893 vai oliko tuolloin kyseessä joku pienempi asennustyö.

Majakka sähköistettiin vuonna 1961. Samalla valokiilan kantomatka yli kaksinkertaistui sen noustessa 27,5 meripeninkulmaan. Sähköistyksen yhteydessä majakan henkilökunnan vahvuutta alennettiin.

Lähteet mm.:
Hovilainen, Erla
Kaarlelan pitäjän historia II
Kokkolan kaupungin historia -kirjasarja

Laurell, Seppo (1989). Majakat. Oy Länsi-Suomi, Rauma.

Sweins, Werner (1961). Öja kommuns historia och hembygdsbok.

Vene-lehti 8/1987: Laurell, Seppo: Tankar – muistomerkkien majakkasaari

Vanhat sanomalehdet osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu
(Mm. Åbo Underrättelser 14.9.1889; Uusi Suometar 10.5.1887, 4; Lounas 28.12.1887; Päivän uutiset 14.1.1888; Nya Pressen 21.10.1888, 2; Finland, 26.4.1889, 2.)

Kuvat
Kuva 1 Tankarin pooki
Kuva 2 Tankarin majakan piirustus
Kuva 3 Tankarin majakka 1889 + Wasa Tidning 22.10.1889, Kansalliskirjaston digitaaliarkisto.

Från ock med 1700 – fanns ett sjömärke på Tankar, ett högst stenkummel ca 11 fot ( knappa 3, 5 meter ) men en tunna överst på en stång som mätte 20 fot. Det var traktens äldsta sjömärke långt innan man började bygga sjömärken på land. Stenröset är fortfarande kvar på fyrsamhällets gård. Det berättas också att på ön fanns också en ”fyr” som fiskarna privat hade byggt, man kallade bygget för ” lysanhuset” ( ”valotalo” ). Det var ett litet hus som hade ett fönster ut mot havet. På golvet fanns en eldstad, där de som var på öns turvis höll eld. Eldskenet hjälpte sjöfarare att orientera sig ute på det mörka havet. Lysanhuset fungerade också som en mötesplats för fyrsamhällets innevånare.

År 1825 byggde man bredvid stenkumlet en röd båk en s.k signalfyr, som var röd, av trä och hade ett tvådelat torn. I takåsens båda ändar fanns stänger och som märke fanns där tunnor.

Med tiden började också Bottenvikens sjöfarare fråga efter en ljusfyr utanför Karleby. Österbottens lotsdistrikt grundades år 1848 och det bidrog till att man byggde fyren utanför Karleby. Lotsarna på Tankar kom att lyda under staten. 1880 föreslog fyrkommitte´n , att man skulle bygga en fyr på ett skär norväst om Tankar . På grund av att platsen var svår att nå beslöt man dock att bygga fyren på Tankar på den gamla fyrbåkens plats.

Den högst styrelsen för de allmänna byggnaderna offentliggjorde 1887 en offertförfrågan, där det framkom att fyren skulle vara helt täckt, 96 fot och 6 tum högt ( upp till lyktan) torn av järn, inberäknat bland annat en grund av gråsten, åskledare, dubbelt tak av plåt och dubbla glas, granitunderlag, fullständigt inredd med trappor och målad med oljefärg och tornet skulle vara grundligt fäst vid klippan.

Offertanbud för fyrbygget kom från både utländska och inhemska företag. Efter många skeden så berättades i tidningen i slutet av år 1887, att senaten hade godkänt anbudet från Osberg- konepaja från Helsingfors för 95300 mark. I priset skulle lyktan ingå, men inte själva ljusverket. I årskiftet kom man ut med nyheten , att senaten hade reserverat av allmänna medel 200000 mark för bygget.

De järnelement som behövdes för fyren gjordes dock som underleverantör av tyska Carl Stemming & Co från Danzig, vilket föranledde hetsiga diskussioner i rikets tidningar. Fyrens järndelar skeppades till Tankar. Osberg konepaja sammanfogade elementen på holmen. De av korsbalkar nitade tornet i plåt byggdes utan mellanetage. Spiraltrappans steg är 122 och lyktans ljushöjd är 27,5 meter från marken.

I mitten av augusti 1889 meddelades att Tankar fyr var klar och hade godkänts vid granskning. Mindre detaljer var inte färdiga, och tydligen hade man ännu inte installerat det egentliga ljusverket. Fyren målades röd och vit. För skötseln av fyren svarade fyrmästaren och tre fyrvaktare. Ljuset i fyren tändes första gången 15.10.1889.

I fyren installerades ett ljussystem från Henry Oepauts fabrik i Frankrike. Det var effektivare än vad som tidigare installerats i fyrar. Dess vita, blinkande sken bar 13 sjömil ( ca 25 km ). Det är lite oklart om ljussystemet från Lepauts fabrik var i bruk från början. I augusti 1892 meddelades i tidningen att fyren reparerats och målats på nytt.

Hamnbladet skrev 3.11.1893, att man gett anmärkning till lotsverket. Lepaute hade skickat en ingenjör och en representant till Tankar för att installera ljussystemet , men tornet var inte klart inom utsatt tid, så arbetet hade gjorts först en månad senare på grund av att fyren inte var klar. Den onödiga resan till Tankar medförde kostnader för företaget. Av tidningsnotisen framkom inte om fyren hade ljussystemet från Lepaute först år 1893 eller var det då bara fråga om ett mindre installationsarbete.

Fyren elektricifierades år 1961. På samma gång fördubblades fyrskenets räckvidd till 27,5 sjömil. I samband med att fyren fick elektricitet minskades fyrpersonalen.

Källor mm:
Hovilainen, Erla
Karleby sockens historia II
Kokkolan kaupungin historia -kirjasarja

Laurell, Seppo (1989). Majakat. Oy Länsi-Suomi, Rauma.

Sweins, Werner (1961). Öja kommuns historia och hembygdsbok.

Vene-lehti 8/1987: Laurell, Seppo: Tankar – muistomerkkien majakkasaari

Vanhat sanomalehdet osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu
(Mm. Åbo Underrättelser 14.9.1889; Uusi Suometar 10.5.1887, 4; Lounas 28.12.1887; Päivän uutiset 14.1.1888; Nya Pressen 21.10.1888, 2; Finland, 26.4.1889, 2.)